Tänään tv:ssä: Piditkö Stephen Kingin Se-kirjan uudesta filmatisoinnista? Tässä saman ohjaajan vuoden 2013 kauhuelokuva

Tänään nähdään televisiossa vuonna 2013 valmistunut kauhuelokuva Mama.

25.10.2018 06:30

Järkensä valon menettänyt ja vaimonsa tappanut isä kidnappaa pienet tyttärensä metsämökille. Ennen kuin ahdistunut mies ehtii toteuttaa epätoivoisen surmatyön, outo olento päästää hänet päiviltä.

 

Tummanpuhuva olio tuo pikkutytöille ravintoa ja pitää heidät turvassa, ja he alkavat kutsua sitä Mamaksi. Viisi vuotta myöhemmin riutuneet pikkuneidit löydetään ja annetaan setänsä Lucasin (Nikolaj Coster-Waldau) luokse asumaan. Hänen tyttöystävänsä Annabel (Jessica Chastain) alkaa pikku hiljaa kiintyä lapsiin, mutta myös tajuta ettei metsän hirviö ole jättänyt kasvattejaan yksin vaan pitää näille yhä seuraa.

Elokuvan ohjaaja Andy Muschietti tunnetaan Stephen Kingin kirjaan perustuvan vuoden 2017 Se-filmatisoinnin tekijänä.

Mama esitetään FRII-kanavalla torstaina 25.10.2018 klo 21.00. Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia