Tänään tv:ssä: Unet ja harhat sekoittuvat kotimaisessa elokuvassa, joka jättää katsojan haukkomaan henkeään

IMDb-arvosana 6,3.

4.1.2022 06:30

J-P Valkeapään (Muukalainen, Koirat eivät käytä housuja ) ohjaama He ovat paenneet (2014) on rosoinen ja suorastaan arkinen elokuva, mutta samalla se on myös uskottava ja todellinen.

Elokuvan keskushahmoina on kaksi nuorta. Joni suorittaa siviilipalvelusta ongelmanuorten laitoksessa. Raisa on yksi laitoksen asukkaista. He lähtevät yhdessä pakomatkalle vanhalla Volvolla halki kesäisen Suomen.

Joni ja Raisa ovat yhteiskunnassa ulkopuolisia, mutta pako antaa heille toivoa paitsi vapaudesta myös rakkaudesta. Kesäiseen kuvastoon yhdistyy kauniita ja ahdistaviakin visioita, joissa unet ja harhat sekoittuvat todellisuuteen.

Lopun käänteet jäävät vaille selitystä, mutta se ei vähennä niiden tehoa. Lopussa katsoja suorastaan haukkoo henkeään.

He ovat paenneet oli vuoden paras elokuva vuoden 2015 Jussi-gaalassa. Se palkittiin lisäksi ohjauksesta, äänisuunnittelusta ja leikkauksesta.

Pääosia esittävät Roosa Söderholm ja Teppo Manner.

He ovat paenneet esitetään TV2-kanavalla tiistaina 04.01.2022 klo 22.55. Elokuvan voi katsoa myös Areenasta jo nyt.

 

Lisää luettavaa