Tänään tv:ssä: ”Yksi kaikkien aikojen pelottavimpia elokuvia” – Hyytävässä klassikkotarinassa outo voima ottaa ihmiset valtaansa

Tänään nähdään televisiossa vuonna 1978 valmistunut Ihmispaholaiset.

Jack Finneyn kirjoittama tieteiskirjallisuuden klassikko The Body Snatchers (1955) on filmattu useita kertoja.

Tarinassa avaruudesta tullut eliö ottaa ihmisiä valtaansa luoden heistä identtisiä mutta tunteettomia kopioita. Kirjan eri filmatisoinnit ovat heijastaneet aikansa yhteiskunnallisia teemoja.

Don Siegelin ohjaama Ruumiinryöstäjät (The Invasion of the Body Snatchers) ilmestyi jo 1956.

Vuonna 1978 samasta tarinasta tehtiin uusintaversio, joka esitetään tänään Teemalla. Philip Kaufmanin (Olemisen sietämätön keveys) ohjaama elokuva sai Suomessa nimen Ihmispaholaiset.

Donald Sutherland esittää terveystarkastajaa, joka kollegansa (Brooke Adams) kanssa huomaa, että heidän kotikaupunkinsa on joutunut oudon organismin hyökkäyksen kohteeksi.

Siinä missä vuoden 1956 versio heijasteli kylmää sotaa ja kommunismin pelkoa, Kaufmanin elokuvassa voi nähdä 1970-luvulle tyypillisiä paranoian ja urbaanin vieraantumisen teemoja.

Sivurooleissa nähdään Jeff Goldblum ja Leonard Nimoy.

Tämän filmatisoinnin jälkeen saman kirjan pohjalta on tehty vielä pari versiota. Vuonna 1993 ilmestyi kulttiohjaaja Abel Ferraran näkemys Body Snatchers. Vuonna 2007 nähtiin Invasion, jonka pääosissa näyttelivät Nicole Kidman ja Daniel Craig.

Chicagon elokuvakriitikkojen yhdistys otti sekä Siegelin että Kaufmanin versiot mukaan arvovaltaiselle listalleen, jossa listattiin sata kaikkien aikojen pelottavinta elokuvaa.

Ihmispaholaiset esitetään Yle Teemalla torstaina 30.01.2020 klo 21.00. Elokuva on katsottavissa Areenassa kuuden päivän ajan. Katso traileri alta.

YouTube video