Tässäkö on uusi Batman-näyttelijä? Tapasi tuottajat – tältä hän näyttäisi roolissa (kuva)

Saattaisi sopiakin tehtävään.

27.8.2018 22:33

Oscar Isaac saattaa olla Matt Reevesin ohjaaman The Batman -elokuvan uusi päätähti. Hän on raportoidusti käynyt neuvottelemassa Warner Brosilla jostakin roolista tulevassa The Batman -elokuvassa. Ei ole kaukaa haettua, että kyseessä olisi päärooli. Hän syrjäyttäisi näin roolista Ben Affleckin. Affleck ei tosin välttämättä ole edes kiinnostunut roolista.

Ilmeisesti Reeves haluaa rooliin nuoremman näyttelijän. Affleckin matkasta DC-universumissa puolestaan on huhuiltu jo pitkään.

Affleckin piti aiemmin käsikirjoittaa, ohjata ja näytellä viittasankaria The Batman -elokuvassa. Jossain vaiheessa projekti kuitenkin kariutui. Erinäisten huhujen mukaan Affleck on ollut myös tympiintynyt rooliinsa.

Alla fanin tekemä kuva Isaacista Batmanina.

Lähde: Screen Rant

Lisää luettavaa