The Walking Deadin Tom Payne vaikutti hiukan pettyneeltä roolihahmoonsa – ”En nähnyt pointtia roikkua”

Spoilereita The Walking Dead -sarjasta.

The Walking Deadissa on käynyt vuosien varrella melkoinen kato, sillä näyttelijöitä on kuollut oikealla ja vasemmalla. Yksi menehtyneistä on Jesusta näytellyt Tom Payne. Hän kertoi nyt olleensa valmis lopettamaan sarjassa, kun hänen hahmonsa aika tuli menehtyä.

– Loppujen lopuksi kyse oli onnellisuudesta työssäni. Tuumin, että olen tehnyt tätä kolme vuotta. Ja se oli pisin aikani missään roolissa, Payne aloitti.

– Olin tavallaan tehnyt kaiken mitä halusin sarjassa, enkä nähnyt pointtia roikkua ja odottaa jotain tapahtuvaksi, Payne jatkoi.

– Olimme tehneet joitain taistelujuttuja, jotka olivat tosi siistejä, mutta se ei vaikuttanut lähtevän… Hänen tarinansa ei näyttänyt kehittyvän paljon, Payne vielä lisäsi.

Vuonna 2018 Payne ei peitellyt sarjasta poistumisensa jälkeen pettymystään:

– Olen ollut vähän pettynyt viimeisten kahden vuoden aikana, ettei hahmo ole saanut yhtä paljon coolia tekemistä kuin sarjakuvissa. He antoivat minulle kuitenkin hienon lopetuksen ja olen siitä iloinen, Payne tuumi.

Payne on The Walking Deadista lähtönsä jälkeen näytellyt Prodigal Son -tv-sarjassa. Alla kuva Paynesta.

Lähde: Metro

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut