Aika ajan iloisemman
Edellisen kerran Tuomas Kyrön romaaneihin perustuvaa Mielensäpahoittajaa esitti hahmoa radiossakin tulkinnut Antti Litja. Yrmyn ikämiehen karvahattu sopii Heikki Kinnusen päähän aivan yhtä mallikkaasti kuin Litjankin, vaikka Mielensäpahoittajan veljentytär Sofia varastaakin koko show’n mennen tullen. Nuori Satu Tuuli Karhu näyttelee määrätietoista mutta hiukan hukassa olevaa Sofiaa vuoroin pilke vuoroin kyynel silmäkulmassaan.
Mielensäpahoittaja-hahmo seikkaili ensi kerran valkokankaalla vuonna 2014. Dome Karukosken ohjaus oli yli viidelläsadallatuhannella katsojallaan vuoden suosituin kotimainen elokuva. Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja ei kuitenkaan ole jatko-osa, vaan täysin oma teoksensa.
– Tässä kerronta on hyvin toisenlaista, ja elokuvan nimessä ei tarkoituksella ole sitä kakkosta perässä, Lymi sanoo.
Elokuvassa vaimo kuopataan, ja Mielensäpahoittaja alkaa valmistella arkkua itselleenkin. Mielensäpahoittaja pahoittaa omaa ja ympärillään olevien mieliä entiseen tapaansa tunnelman vaihdellessa huvittavasta liikuttavaan. Lymistä oli kiinnostavaa tutustua hahmoon, jonka maailma ei ole hänelle tuttu: kuka on tällainen vanha, aina oikeassa oleva mies, joita Suomi on täynnä.
– Mikä heissä on vikana tai mikä heissä on parasta, miksi he ovat sellaisia kuin ovat, pohtii Lymi.
Elokuva käsittelee suuria teemoja ja on tutkimusmatka ihmisyyteen ja sukupolvien väliseen kuiluun. Lymi näkee, että kuilu ajatellaan mahdottomaksi korjata eikä sukupolvien etääntymiselle enää edes yritetä tehdä mitään. Lymille tärkeää oli käsitellä, miten sukupolvet löytävät toisensa uudelleen.
– Tämähän on tavallaan eeppinen elokuva, vaikka siinä ei sodita tai tehdä mitään sellaista. Tarina käsittelee oikeastaan neljä sukupolvea läpi.
Räiskyvää herkkyyttä
Tarinassa sukupolvet kohtaavat ja Mielensäpahoittajan arkkukäsityöt keskeytyvät, kun 17-vuotias Sofia putkahtaa vanhanaikaiseen maalaisidylliin. Pikkuvanha, älykäs ja roisilla huumorintajulla varustettu Sofia saa pappansa pään pyörälle, mutta pian pappakin ymmärtää, että tyttö kaipaa häneltä viisautta ja ymmärrystä. Aikuistumisen kynnyksen yli on hankala astua.
– Uskon, että meissä kaikissa asuu pieni lapsi ihan koko elämän ajan. Elokuvassa ehkä näkee, että Sofian räiskyvän ulkokuoren alta alkaa paljastua myös paljon herkkyyttä ja oikeudenmukaisuutta, kuvailee Karhu.
Karhu vietti ennen kuvauksia kuukauden Portugalissa, jossa oli aikaa miettiä asioita ja samalla rentoutua vieraassa ympäristössä. Hän valmistautui ennen kuvauksia enimmäkseen tekemällä ajatustyötä ja pohtimalla samastumispintoja hahmoon ja tarinaan. Hän löysi hahmostaan paljon samoja piirteitä kuin itsestään, sekä herkkyyttä että kovemman ulkokuoren.
– Olen siitä kiitollinen, että nuorena naisnäyttelijänä pääsin näyttelemään tällaista roolia, että siinä oli näyteltävää. Rooli ei ole pinnallinen kuva jostain, vaan se on kokonainen ja ristiriitainen niin kuin ihminen yleensäkin on, Karhu sanoo.
Karhu piti myös siitä, että pääsi elokuvan myötä tekemään hänelle aivan uusia asioita.
– Kaikenlaista haastavaa pääsi tekemään, se on ihanaa. Opin ajamaan myös 70-luvun Ford Escortia, jossa ei ollut edes turvavyötä. Sen tyyppistä autoa en ollut koskaan ajanut.
Tunnelma luo työolot
Enemmän teatteria harrastanut Karhu oppi ensimmäisen elokuvaroolinsa myötä paljon kameratyöskentelystä ja ohjaajan ja näyttelijän välisestä kommunikaatiosta. Hänestä oli opettavaista oivaltaa asioita sitä kautta, että kohtauksia kuvattiin uudestaan ja uudestaan. Teatteriin verrattuna tunteita tuli ylläpitää paljon pidempään kun kuvattiin elokuvaa.
Karhu yllättyi siitä, miten henkilökohtaista ja läheistä kommunikaatio voi ammattituotannossa olla. Rento ja kannustava ilmapiiri auttoi haastavan roolin näyttelemisessä ja opetti, millainen merkitys ilmapiirillä on vaikeita kohtauksia tehdessä. Jotkut tunnepitoiset kohtaukset luonnistuivatkin Karhulta helpommin kuin hän oli etukäteen ajatellut.
– Työturvallisuus on alalla kuin alalla tosi elintärkeää ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Itse asiassa mitä vaikeampaa asiaa näytellään, sen tärkeämpää on kiva tunnelma. Kuvauksissa näyttelemisessä oli turvan ja rentouden tuomaa helppoutta, kiittelee Karhu.
Myös Lymi kuvailee kuvauksia ja koko tuotantoa sydämelliseksi ja vaivattomaksi. Haasteet liittyivät lähinnä siihen, mikä suomalaisessa elokuvanteossa yleensäkin haastaa: rahoitusta tai kuvauspäiviä voisi olla enemmän ja joskus sataa, vaikka ohjaaja toivoisi aurinkoa.
– Jälkituotantoa myöten prosessi meni kauhean selkeästi. Minulla oli ihan alusta asti niin kirkas visio siitä, millaisen elokuvan olen tekemässä. Sitten se vain tehdään, sanoo Lymi.
Lymin visio perustui siihen, että aihe tuntui hänelle läheiseltä ja puhuttelevalta. Hän toivoo, että elokuva olisi katsojille lohduttava ja vahvistava ja välittäisi tärkeän viestin.
– Että niin kauan kuin on rakkautta, kaikki on mahdollista. Koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kultin syövereihin
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja on Tiina Lymin kolmas pitkä ohjaustyö. Hän valmistelee parhaillaan seuraavaa elokuvaansa, josta ei ole vielä tiedotettu tarkemmin.
Mielensäpahoittajan pojantyttären rooli on viidettä vuottaan Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa opiskelevan Satu Tuuli Karhun ensimmäinen pitkä elokuvarooli. Elokuun puolestavälistä aina joulukuulle saakka Karhu nähdään Kansallisteatterin lavalla Juliana Jussi Nikkilän ohjaamassa Julia & Romeo -näytelmässä.
Myös jo työn alla oleva seuraava elokuva pitää Karhun kiireisenä. Zaida Bergrothin (Miami, Skavabölen pojat) uuden elokuvan kuvaukset alkoivat heinäkuun alussa Virossa ja jatkuvat elokuulle. Tositapahtumapohjainen Marian paratiisi saa ensi-iltansa vuonna 2019, ja se kertoo saarnaaja Maria Åkerblomista ja tämän ympärille kasvaneesta kultista. Karhu näyttelee lahkon lastenhoitajaa Salomea, joka on itsekin kiihkeä uskossaan.
– Olen niin innoissani, että viimein tämä tositapahtumiin perustuva tarina tulee kerrotuksi valkokankaalle. Meininki kuvauksissa on ollut ihana ja työilmapiiri Viron maaseudulla on tuntunut joka päivä unelmalta, Karhu iloitsee.
Lue Episodin arvio elokuvasta tästä!
