Toimituksen suosikit: Me käymme joulun viettohon – ristiriitaisissa leffatunnelmissa

Joulun alla – tai pyhien aikana – teattereihin saapuu peräti viisi uutuuselokuvaa. Mikään niistä ei ole kovin jouluinen, ja harvemmin niin moni uusi tulokas on onnistunut jakamaan toimituksen mielipiteet näin vahvasti.

23.12.2016 13:31

Mikään uutuuksista ei suoranaisesti noussut huippuluokkaan, mutta elokuvat Kaikki mitä rakastimme, Satayksivuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi sekä Passengers saivat suosiota ainakin yksittäisiltä toimittajilta. Samalla ne osoittautuivat jonkun toisen inhokiksi.

Kaikki mitä rakastimme oli katsojasta riippuen romanttinen tai väärin roolitettu. Satayksivuotias, joka jätti laskun maksamatta ja katosi vastaavasti joko hersyvän hauska tai rasittavan hölmö. Passengers oli hengästyttävä avaruusseikkailu tai patavanhoillinen asennepönötys.

Sing-animaatio oli toimituksen suurimman osan mukaan hajanainen kooste irrallisia musiikkiesityksiä, yhden mielestä niiden energisyys oli kuitenkin elokuvan suola. Miksi hän? -komedia jäi tällä kertaa uutuuksien pahnanpohjimmaiseksi, mutta siitäkin yksi arvioija oli sitä mieltä, että hyvät näyttelijät kannattelivat huonojakin vitsejä.

toimituksen_suosikit_vk511

Klikkaa taulukko suuremmaksi.

Lisää luettavaa