Toimituksen suosikit: Kohti parempia aikoja?

Tänä viikonloppuna uutuuksia on luvassa vasta kaksi. Rajoitusten lieventymisen ja toivottavasti lopulta myös poistumisen myötä se on kuitenkin vasta alkusoittoa odotettavissa olevalle tulvalle.

4.2.2022 12:26

Tanskalaisdraamassa Margareeta: Pohjolan kuningatar Trine Dyrholm eläytyy ikääntyväksi kuningattareksi, jonka on päätettävä mikä on parasta hänen juuri yhdistämien Pohjoismaiden kannalta, ja millaisen hinnan hänen pitäisi siitä maksaa. Suositeltavaa katsottavaa kaikille pohjoisen lintukotomme ja yleensä koko Euroopan historiasta kiinnostuneille.

Viikon toinen ensi-ilta on japanilainen Sword Art Online Progressive, joka perustuu 2000-luvun alun ya-julkaisuihin ja niistä myöhemmin tehtyyn tv-sarjaan. Harmillisesti vain yksi toimituksen jäsen oli ehtinyt nähdä sen, joten se ei noussut mukaan alla olevaan taulukkoon. Hän antoi sille kaksi tähteä.

Aluksi pelaamisen uuden ystävänsä kautta löytävä ja sitten pelimaailmaan jumiin jäävän koulutytön tarina kiehtoo. Mutta kun syitä ahdinkoon ei selitetä, eikä pelin salaisuuksia ja päämääriä avata tarpeeksi, kiinnostus hiipuu loppua kohti.

Ensi viikolla uutuuksia on luvassa jo peräti kuusi kappaletta, joista hupaisa Hockey Dreams -dokumentti olympialaisjääkiekon erikoisesta, Suomeen liittyvästä juonteesta avaa jo keskiviikkona.

Perjantaina seuraavat viikon toinen kotimainen dokumentti Kultainen maa, pitkään odotettu Hercule Poirot -jännäri Kuolema Niilillä, ruotsalainen aikakausielokuva Maastamuuttajat – Viimeinen kirje Ruotsiin, kaksinkertaisen Oscar-voittaja Asghar Farhadin uutuus Sankari sekä metakauhun paluu Scream. Niistä lisää ensi viikolla!

 

Lisää luettavaa