Top Gun: Maverick -elokuvassa nähtävä lentokohtaus vaati luvan Yhdysvaltain laivastolta – Tom Cruise ollut täpinöissään

Ja pääsikös hän hävittäjän puikkoihin?

31.1.2020 17:33

Tom Cruise on palaamassa lentohommiin Top Gun: Maverick -elokuvan myötä. Leffa tapahtuu ajallisesti 30 vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen.

Elokuvassa nähdään tietysti huimia, lentokoneilla kuorrutettuja kohtauksia. Eräästä kohtauksesta kertoi elokuvan ohjaaja.

– Se on yksi äärimmäisimmistä lentokohtauksista, joita pystyimme keksimään. Ja tietysti myös aito nousu ja laskeutuminen lentotukialukselle – kukaan ei ole aikaisemmin saanut tehdä sitä elokuvassa. Tom sai toteuttaa kaikki lentämiseen liittyvät unelmansa, joita hänellä oli, Joseph Kosinski hehkutti.

Kosinskin mainitsemassa kohtauksessa lennetään aavikolla lentokoneella – ja erittäin matalalla. Kohtauksen äärimmäisen luonteen ja koneen mataluuden vuoksi tekijöiden täytyi kysyä lupa laivastolta sen kuvaamiseen.

Cruise on tosielämässä taitava pilotti, ja hän lentää elokuvassa monessa kohtauksessa itse. Aiemmin on raportoitu, että hävittäjän puikkoihin hän ei päässyt, sillä siviileiltä sellaisella lentäminen on laitonta.

Lähde: CBR

Lisää luettavaa