Uusi vakuuttava väite vahvistaa: tämä yliluonnollinen kauhuelokuva on oikeasti Steven Spielbergin ohjaama

Poltergeistin kuvauspaikalla oli ”ohjaaja” sekä ”tuottaja”, joista toinen teki molempien työt, kertovat pitkään eläneet huhut.

Vuosikymmeniä elokuvamaailmassa liikkunut väite siitä, että Steven Spielberg ei ainoastaan tuottanut vuoden 1982 Poltergeist-elokuvaa, vaan myös ”salaa” ohjasi sen, saattaa hyvinkin pitää paikkaansa, mikäli uusinta todistajaa on uskominen.

Poltergeistin ohjaajaksi on tietenkin nimetty Teksasin moottorisahamurhista tunnetuksi tullut Tobe Hooper, mutta elokuvassa kamera-assistenttina työskennellyt John Leonetti (tuoreen Wish Upon -elokuvan ohjaaja) vahvistaa huhut, joiden mukaan Spielberg oli se, joka teki tärkeät päätökset.

”Ihan vilpittömästi… Steven Spielberg ohjasi sen elokuvan. Siitä ei ole kysymystäkään”, Leonetti kertoo Blumhousen haastattelussa.

”Hooper oli hyvä tyyppi ja vain iloinen ollessaan mukana. Hän antoi oman luovan panoksensa. Steven kehitti elokuvan ja se oli hänen ohjaustyönsä, mutta ohjaajien lakko oli lähestymässä, joten hän oli ”tuottaja”, vaikka oikeasti ohjasi sen siltä varalta, että lakko tulee. Ja Tobelle se oli ihan okei.”

Poltergeistin aikaan Spielbergillä oli E.T:n tuottaneen Universalin kanssa sopimus, joka esti tätä tekemästä muita elokuvia valmistellessaan koko perheen klassikkoaan. Mutta Spielberg on itsekin vihjannut ottaneensa hyvinkin paljon vetovastuuta kuvausten aikana.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut