Uutuuselokuvassa kuvataan Neuvostoliiton murrosvuosia humoristisella otteella

Tarina neuvostolapsuudesta tulee teattereihin maaliskuussa.

Inkerinsuomalaisen Lauri Randlan ohjaama Näkemiin Neuvostoliitto kertoo Tarkkisen perheen värikkäistä vaiheista Neuvosto-Viron viimeisinä vuosina.

Suomalaisen tuotantoyhtiö Bufon ja virolaisen Exitfilmin yhteistuotanto on on ensimmäinen inkerinsuomalainen pitkä näytelmäelokuva. Se perustuu ohjaaja-käsikirjoittaja Lauri Randlan omiin kokemuksiin kahden erilaisen järjestelmän välissä kasvamisesta.

Elokuvassa nuoren Johanneksen (Niklas Kouzmitchev) vapaamielinen opiskelijaäiti (Nika Savolainen) on kallellaan länteen, kun taas isoäiti (Ülle Kaljuste) haluaisi pojasta kunnon neuvostokansalaisen. Omintakeinen perhe natisee liitoksissaan, ja Viro kipuilee itsenäistymisen kanssa samalla kun Johanneksen omat kasvukivut käyvät yhä kovemmiksi. Äidin lähtö Suomeen ja ensirakkaus tšetšeenityttö Veraan (Elene Baratashvili) mullistavat pojan elämän.

”On ollut hieno mahdollisuus rakentaa tarina neuvostolapsuudesta, ja vieläpä inkeriläisestä näkökulmasta. Henkilökohtaisesti suuri asia on ollut myös se, että olen voinut tehdä elokuvan kielellä, joka on katoamassa isovanhempieni mukana. Kaiken lisäksi elokuvaa on kuvattu entisessä suljetussa kaupungissa, paikassa, jossa kuvaaminen olisi 30 vuotta sitten ollut hulluutta”, Tartossa vuonna 1981 syntynyt Randla kertoo.

Elokuva avaa ikkunan naapurimaamme poikkeukselliseen ajanjaksoon, jolloin Moskvitš-autot, neuvostonuket ja krokotiili Gena kumppaneineen alkoivat saada haastajia rajan yli kulkeutuvista suklaatikkareista, barbeista ja banaaneista sekä Suomen television ohjelmista ja mainoksista, joita Virossa katsottiin satelliittiantennien avulla.

Näkemiin Neuvostoliitto saa ensi-iltansa Suomessa 27. maaliskuuta 2020. Katso traileri alta.