Vau! Harrison Ford kuvattiin Indy-tamineissa Indiana Jones 5 -kulisseissa! Vieressä Star Wars -vaikuttaja

Tarkka paikkakin lienee selvillä.

8.6.2021 04:30

Odotetun Indiana Jones 5 -elokuvan kuvaukset ovat parhaillaan meneillään Skotlannissa sekä Englannissa. IJ Adventure Outpost jakoi sieltä nyt kuvan, jossa komeilee täysissä Indy-vaatteissa itse Harrison Ford. Ford juttelee kuvassa ainakin Star Wars -elokuvistakin tutun tuottajan Kathleen Kennedyn kanssa.

Elokuvan juonesta ei tiedetä vielä mitään, paitsi että se sijoittuu 1960-luvulle. Tarina lienee kuitenkin riittävän hyvä, sillä se sai Fordin vielä kerran asettelemaan Indyn lierihatun päähänsä.

Vaikka tarina olisikin riittävän hyvä, sen maaliin saamiseksi tarvitaan vielä ainakin hyvä ohjaaja. Leffan piti alun perin olla Steven Spielbergin ohjaama, mutta hän jätti lopulta projektin taakseen. Tarkempaa syytä takavasemmalle astumiseen ei ole kerrottu, mutta tiettävästi syynä olivat kulissien takaiset ongelmat.

Käsikirjoittaja David Koepp valaisi asiaa antamalla ymmärtää, että kaikkien elementtien – Spielbergin, Fordin, käsikirjoituksen ja Disneyn oli vaikeaa löytää yhteistä säveltä samaan aikaan. Spielberg on edelleen tuottajana elokuvassa, mutta ohjaajana hänet korvasi James Mangold, joka on arvostettu ohjaaja hänkin.

Twitter-kommenttien perusteella kuva on otettu Station Inn -majatalon ulkopuolella Grosmontissa, Englannin Pohjois-Yorkshiressä. Alla kuva.

Lue myös: Tältä näyttää Tom Holland ja Mark Wahlberg Uncharted-leffan kuvassa – esimakua tulevasta | Episodi.fi

Lisää luettavaa