Venom-elokuva kiinnittämässä uuden A-luokan tähden Tom Hardyn rinnalle

Hämähäkkimiehen tumma symbiootti saa pian oman elokuvansa.

29.9.2017 12:08

Nelinkertainen Oscar-ehdokas Michelle Williams (Brokeback Mountain, Blue Valentine) on kiinnittämässä itsensä Sonyn Venom-elokuvaan, kertoo Variety.

Venom kertoo nimensä mukaisesti Hämähäkkimies-sarjakuvista tutusta antisankarista, jota tässä versiossa esittää Tom Hardy. Williamsin ja Hardyn lisäksi elokuvassa nähdään The Night Of -sarjasta ja Nightcrawler-elokuvastakin tuttu Riz Ahmed, joka esittänee Venomin arkkivihollista Carnagea.

Williamsin sanotaan näyttelevän paikallista syyttäjää, josta kehkeytynee Hardyn esittämän hahmon rakkauden kohde.

Lokakuussa 2018 ensi-iltansa saavan Venomin ohjaa Ruben Fleischer (Zombieland, Gangster Squad). Käsikirjoittajina ovat Scott Rosenberg (Jumanji) ja Jeff Pinkner (Musta torni).

 

Lisää luettavaa