Vielä hetken Netflixissä: Viiden tähden sotapätkä! Raakaa natsien tappamista ja sietämätöntä jännitystä

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 89.

23.12.2022 23:00

Kunniattomat paskiaiset (Inglourious Basterds, 2009) poistuu Netflixistä 31. joulukuuta.

Quentin Tarantinon ohjaama sotaelokuva alkaa Saksan miehittämässä Ranskassa, jossa natsieversti Hans Landa tappaa Shosanna Dreyfusin perheen tämän edessä. Shosanna pääsee karkuun ja pakenee Pariisiin, väärentää henkilöllisyytensä ja esiintyy elokuvateatterinomistajana. Toisaalla Euroopassa luutnantti Aldo Raine järjestää ryhmän juutalaissotilaita käymään kohteidensa kimppuun. Vihollistensa keskuudessa ”Paskiaisina” tunnettu Rainen ryhmä lyöttäytyy yhteen saksalaisen näyttelijättären ja salaisen agentin Bridget Von Hammersmarkin kanssa tuhotakseen natsidiktatuurin johtajat. Kohtalot kohtaavat elokuvateatterissa, jossa Shosanna on päättänyt toteuttaa oman kostosuunnitelmansa.

Pääosissa nähdään Brad Pitt, Christoph Waltz (joka voitti roolistaan parhaan miessivuosan Oscarin), Diane Kruger, Eli Roth, Melanie Laurent ja Michael Fassbender.

Kunniattomien paskiaisten Rotten Tomatoes -prosentti on 89. Episodin arviossa elokuva sai viisi tähteä. Alla on otteita arviosta.

Kunniattomien paskiaisten alkaessa katsoja pidätteleekin hengitystään odottaen milloin mopo karkaa käsistä ja päähenkilöt alkavat suoltaa loputonta ja merkityksetöntä dialogia ja toiminnasta tulee vain tekosyy ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottajan fetissien esittelylle. Dialogia Kunniattomissa paskiaisissa riittääkin, mutta pian huomaa pidättävänsä hengitystä ihan eri syystä. Jokaisessa täydellisesti ohjaajan hallinnassa olevassa kohtauksessa on puheen alla käsinkoskelteltava jännite, joka uhkaa räjähtää silmille millä hetkellä hyvänsä.”

”Elokuvassa kulkee rinnakkain kaksi juonta, jotka limittyvät koskematta toisiinsa kunnolla oikeastaan kertaakaan. Silti kaikki loksahtaa kohdalleen täydellisesti ja loogisesti. Suuremman huomion julkisuudessa on saanut Brad Pittin antaumuksella esittämän jenkkiupseerin amerikanjuutalaisista sotilaista kokoama iskuryhmä. Sen tehtävänä on kylvää kauhua sissioperaatioissa, joissa kiinnijääneet saksalaissotilaat – jotka todellisuuden vastaisesti mutta eksploitaatioelokuvan sääntöjen mukaan ovat kaikki natseja – tapetaan mahdollisimman suurta raakuutta osoittaen ja häväistään.”

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa