Vielä hetken Netflixissä: vuoden 2017 yllätyshitti – kuolemia täynnä oleva kauhupätkä lainaa klassikkoleffan juonta

Hyvää viikonloppuviihdettä.

Happy Death Day (2017) poistuu Netflixin valikoimasta 4. joulukuuta.

Christopher Landonin ohjaama kauhukomedia lainaa juoniasetelmansa klassikkokomediasta Päiväni murmelina. Happy Death Day kertoo opiskelijatytöstä (Jessica Rothe), joka murhataan syntymäpäivänään. Hän joutuu tämän jälkeen aikasilmukkaan ja joutuu elämään oman kuolinpäivänsä uudestaan ja uudestaan. Ainoa keino päästä silmukasta pois on selvittää murhaajan identiteetti.

Happy Death Day menestyi yllättävän hyvin lippuluukuilla ja sai tänä vuonna ilmestyneen jatko-osankin. Episodin arviossa kauhukomedia sai kolme tähteä.

”Vaikka Happy Death Day hyvä onkin, jää se silti esikuviensa varjoon. Elokuva ei ole genreä uudistava, sen juoni on myös nähty jo useampaan kertaan (mistä leffa on myös ironiseen tapaan itsetietoinen), eikä se ole erityisen pelottava”, kirjoitettiin arviossa.

Katso traileri alta.

Lähde: Flixable

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Vastaamalla näet muiden vastaukset.