Vuoden 2013 supersankarileffan tähti kieltäytyi steroideista – pumppasi itsensä kuntoon ilmankin

IMDb-arvosana on 7,0.

20.12.2020 09:03

Tänään nähdään televisiosta supersankarileffa Man of Steel (2013).

Krypton-planeetta on tuhoutumaisillaan, ja kansakunnan pelastamista yrittävä Jor-El (Russell Crowe) lähettää vastasyntyneen poikansa Kal-Elin (Henry Cavill) maapallolle, jotta tämä voisi jatkaa kryptonilaisten rotua ja kasvaa hyväksi ihmiseksi. Poika pääsee Kentin perheen suojiin ja maapallolla nimekseen Clark. Kryptonilta karkotettu sotapäällikkö kenraali Zod (Michael Shannon) löytää kuitenkin Kalin ja on valmis tuhoamaan koko maapallon saadakseen pojan huostaansa.

Cavill paljasti, ettei suostunut ottamaan steroideja pumpatakseen itselleen lihakset roolia varten. Hän myös kieltäytyi digitaalisista parannuksista hänen paidattomissa kohtauksissaan. Hänen mielestään kyseisenlainen ”temppuilu” olisi ollut epärehellistä.

Viimeisenä rutistuksena Cavill söi vain noin 1500 kilokaloria päivässä. Näin hän sai esiin vatsalihaksensa mahdollisimman hyvin. Ohjaaja Zack Snyder halusi kiittää tähteä ja antoi hänelle paidattomien kohtausten jälkeen jäätelöä ja pitsaa palkinnoksi.

Elokuva näkyy Neloselta kello 21.00.

Lisää luettavaa