Wes Andersonin seuraavasta elokuvasta virallisempaa tietoa – ei ole musikaali

Jotain muutakin kuin huhupuhetta välillä.

22.11.2018 20:05

Wes Andersonin (The Grand Budapest Hotel, The Royal Tenenbaums) seuraavasta elokuvasta on ehditty pyöritellä kaikenlaisia huhuja, mutta virallista tietoa projektista on vain vähän.

The Darjeeling Limitedistä lähtien Andersonin elokuvia tuottanut Jeremy Dawson pistää nyt osan huhuista ojennukseen. Dawson esimerkiksi kumoaa huhut, joiden mukaan elokuva olisi 1950-luvulle sijoittuva musikaali. Oikeassa huhut ovat olleet siinä, että elokuva tapahtuu Ranskassa. Dawson kuitenkin lisää tarinan sijoittuvan useammalle aikakaudelle ja kertovan kirjailijoista, joilla on jonkinlainen yhteys Yhdysvaltojen Kansasiin.

Suurin osa näyttelijöistä on yhä huhutasolla. Ainoat elokuvaan virallisesti palkatut näyttelijät ovat Tilda Swinton ja Mathieu Amalric.

Lähde: The Playlist

Lisää luettavaa