Woody Harrelson näyttelee suomalaista sankaria toiseen maailmansotaan sijoittuvassa elokuvassa – Rooli Himmlerin yksityislääkärinä

Näyttelijä elämänsä roolissa.

31.3.2021 23:01

Oscar-ehdokas Woody Harrelson tullaan näkemään mielenkiintoisessa roolissa. Varietyn mukaan hänet on roolitettu Felix Kerstenin rooliin. Kersten syntyi Venäjän keisarikunnan aikaisessa Virossa, taisteli Saksan puolella ensimmäisessä maailmansodassa ja saapui Suomeen vuonna 1918. Hän sai Suomen kansalaisuuden kaksi vuotta myöhemmin.

Elokuva tulee perustumaan Joseph Kesselin romaaniin The Man With the Miraculous Hands: The Fantastic Story of Felix Kersten, Himmler’s Private Doctor. Oscar-ehdokkuuden saanut käsikirjoittaja Oren Moverman sovittaa kirjan käsikirjoitukseksi.

Psykologinen trilleri sijoittuu toisen maailmansodan aikaan. Harrelson näyttelee Kersteniä, josta tuli myöhemmin pahamaineisen Heinrich Himmlerin henkilökohtainen hieroja. Sanotaan, että Kersten pelasti tuhansia ihmisiä teloituksilta toisen maailmansodan aikana. Himmler sen sijaan oli yksi holokaustin keskeisimmistä ihmisistä – hän organisoi keskitysleirijärjestelmän.

Harrelson on ollut kolmesti Oscar-ehdokkaana, elokuvista Larry Flynt – minulla on oikeus, The Messenger ja Three Billboards Outside Ebbing, Missouri.

Lisää luettavaa