Etsi
Rakastuneen nuoren naisen maailma mullistuu, kun hänelle selviää totuus itsestään. Näppärästi käsikirjoitettu tieteisjännäri toimii hauskana ajatusleikkinä, mutta sävy heittelehtii kohtauksesta toiseen. (Ikäraja K-16)
Timanttinen ryöstökeikka on pökkelö mutta etenkin karhean karismaattisen Gerard Butlerin ansiosta viihdyttävä toimintaleffa, jonka kyllä kertaalleen katsoo laadukkaimpia odotellessa. (Ikäraja K-16)
Tuukka Temosen kuudes pitkä elokuva on askel oikealle tielle. Ohjaaja-käsikirjoittajan tähän asti hallituin elokuva kertoo rikoksesta, sen aiheuttamasta traumasta, rangaistuksesta sen laajassa merkityksessä ja anteeksiannon mahdollisuudesta. (Ikäraja K-12)
Ohueksi kirjoitettu selviytymistaistelu jää käytännössä lähes koko elokuvan keston mittaiseksi muodonmuutokseksi sopivin ällöefektein. Silti ihmissusimurina ei hirviön fanin kiusaksi halua mennä täyteen mytologiamoodiin. (Ikäraja K-16)