Etsi
Game of Thrones -tähti Sophie Turner nähdään X-Men: Dark Phoenixin pääosassa. Turner näyttelee siinä Jean Greytä eli Feeniksiä.
Vastaus on yllättävän rehellinen.
Vaikka Stan Lee onkin työskennellyt supersankarien parissa ison osan elämästään, hän on niistä edelleen yhtä innoissaan kuin pienet lapset.
Uudet Mutantit eli The New Mutants on tuleva Disney-Foxin Marvel-leffa. On kiinnostavaa nähdä, liitetäänkö tuleva leffa jotenkin Marvelin elokuvauniversumiin, vai pysyykö se erityisenä spinoffina.
Ehkäpä historiallinen kauppa?
Karkumatkalaisista kertovassa Runaways-sarjassa ei tapahdu mitään.
Luurankoheppu jatkaa lahtaamista.
Spoilerivaroitus, jos et ole katsonut Jessica Jonesin ensimmäistä tuotantokautta.
Deadpool myy brasilialaisille tatuointeja. Kyllä. Deadpool lähtee siis markkinoimaan tulevaa leffaansa Comic Con Experienceen Sao Pauloon, Brasiliaan.
Kolmaskin tämän syksyn Marvelin sarjakuviin perustuvista uutuussarjoista saadaan katsottavaksi Suomeen, kun The Gifted alkaa FOXilla 20. joulukuuta.
Vuoden 2015 Ant-Man -elokuva saa jatkoa ensi vuonna.
Marvel Studios ja Avengers ovat Walt Disneyn omistuksessa, joten voihan se olla, että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa näemme näitä hahmoja samassa elokuvassa.
James Gunn on tehnyt tätä ennenkin. Hän piilottaa melko epämääräisiä ja kryptisiä easter eggejä ja suoranaisia viitteitä elokuvan ulkopuolisiin asioihin. Ehkä tätä voi pitää jo jonkinlaisena nerokkuutena.