Golda Meir (1898–1978) syntyi juutalaiseen perheeseen Kiovassa, ja muutti jo lapsena perheensä mukana Yhdysvaltoihin. Saatuaan kipinän sionistisesta liikkeestä hän muutti Palestiinaan tavoitteenaan rakentaa juutalainen valtio. Poliittisen uransa huipulla hän toimi Israelin pääministerinä vuodet 1969–1974. Kyseiseen ajankohtaan osuvat myös nyt nähtävän elokuvan tapahtumat.
Jom kippur, eli sovituspäivä, on juutalaisten pyhäpäivistä se kaikkein pyhin. Lokakuussa 1973 pyhäpäivän lähestyessä tehokkuudestaan tunnetun Israelin tiedustelupalvelun johtaja (Roten Keinan) on saanut tietoa, että Egyptin ja Syyrian joukot suunnittelisivat hyökkäystä juuri tuolloin. Hän kertoo tietonsa eteenpäin maan pääministerille Golda Meirille (Helen Mirren), joka joutuu puntaroimaan, kuinka suhtautua asiaan.
Merkit mahdollisesta hyökkäyksestä ovat ilmassa, mutta ajankohta on herkkä ja hallitus tuntuu olevan hajallaan. Liikekannallepanoa ei voi täysimääräisesti enää suorittaa, mutta valmiutta on nostettavana. Lopulta käy juuri niin kuin oli pelätty: Syyrian joukot hyökkäävät pohjoisessa strategisesti tärkeälle Golanin kukkuloille ja samaan aikaa egyptiläiset etelässä Siinain niemimaalle 6. lokakuuta.
Vanhan naisen hieman nukkavieru ulkomuoto pettää, sillä Meir on luunkova poliitikko, joka ei pelkää tehdä koviakaan päätöksiä pitäen samalla kurittomammatkin ministerinsä järjestyksessä. Tilannetta vaikeuttaa Meirin terveydentila. Hän käy syöpähoidoissa samalla, kun kansakunnan tulevaisuus on suuressa vaarassa, jälleen kerran. Elokuvan kehyskertomuksessa Meir joutuu tekemään tiliä tekemisistään hallituksen asettamalle komissiolle.
Israelilaisohjaaja Guy Nattiv voitti Oscar-palkinnon vuonna 2019 lyhytelokuvallaan Skin. Hän ei ole ohjaajana vielä erityisen kokenut, mutta tätä tarinaa hän kuljettaa täysin suvereenisti. Näemme paljon Golda Meirin keskusteluja hallituksen kokouksissa sekä paljon yksityisempiä neuvotteluja, joissa päätökset todella tehtiin. Mukaan on leikattu runsaasti elävöittävää arkistomateriaalia, mutta suurimmat jännitteet tarinaan saavat aikaan suorastaan ilmiömäinen Mirren sekä Meirin armeijan tilannekeskuksessa kuuntelema, hengästyttävän tunnelman nostava etulinjan radioliikenne.
Helen Mirren on voittanut urallaan Oscarin esittämällä kuningatar Elisabeth II:sta vuonna 2007. Suuri vääryys ei olisi uusi patsas ensi keväänä toisen vahvan naisen roolista. Tämä on juuri sellainen elokuva, josta raati pitää.
Hannu Liekso