Etsi
Mukavan pahaenteisen tunnelmallinen sotaseikkailu eksyy vieläkin väkivaltaisempien ja verisempien lajityyppien maailmaan.
Dave Bautista pelastaa mitä pelastettavissa on jalkapallomatsin aikana tapahtuvasta terroristi-härolystä kertovassa elokuvassa. Elokuva on ehkä suunnattu West Ham -joukkueen faneille, sillä muille siinä ei ole mitään tolkkua.
Kertaalleen katsottavaa poppariviihdettä; viihdyttävä mutta identiteetitön supersankarielokuva.
Selviytymistarinan rosoisuus on vakuuttavaa, mutta elokuva on moraalisesti syvästi ongelmallinen.
Peter Berg ohjaa jälleen erinomaisesti murskaavaa väkivaltaa, mutta hyvät taistelijat jäävät leikkauksen varjoon eikä päähenkilö voita puolelleen.
”Hyvä pelielokuva” ei välttämättä ole kummoinen meriitti, mutta sen voi ilolla myöntää suomalaisohjaajan uutuudelle
Pörröisten nukkehahmojen ja ihmisten yhteiseloa kuvaava härski toimintakomedia ei saa lähtökohdistaan irti kaikkia mehuja.
Myötähäpeää herättävä vakoojakomedia ei naurata, eikä pääkaksikon kemia toimi.
Lahjakkaat nuoret näyttelijät ovat teinidystopian kantava voima.
Juonen aukoista ja kankeasta dialogista huolimatta kuudes Vaarallinen tehtävä on mainiota popcornviihdettä.