Etsi
Potentiaalinsa hukkaava huippunäyttelijöiden tähdittämä näppärä scifi-rikoselokuva sortuu liialliseen tarinalliseen kikkailuun.
Kuin aikamatka muutaman vuosikymmenen taakse tehokkaan mutta outoihinkin asioihin keskittyvän Hong Kong -toiminnan kultakaudelle.
The Rockin toimintarymistely luottaa aivan liikaa tuttuihin elementteihin ollakseen toimiva kokonaisuus.
Sicario oli vuoden 2015 parhaita elokuvia, mutta jatko-osa ilman alkuperäistä ohjaajaa ei kuulostanut hyvältä ajatukselta.
Jatko-osan humoristisessa linjassa ja mielikuvituksellisessa mittasuhteilla leikittelyssä ei oikeastaan ole muuta vikaa kuin että edellinen osa teki jo kaiken saman.
Dinosaurusseikkailu on kesäviihdettä viileimmillään. Varoitus: ei tosikoille!
Vuoden 2016 yllätysjättihitin jatko-osa on juuri sitä mitä siltä odottaakin, mutta se on onnistunut säilyttämään raikkauden ja tuoreuden niin, että paikoin se tuntuu jopa alkuperäistä paremmalta.
Hauskasta lähtökohdasta huolimatta lattea toimintakomedia ei pääse vauhtiin. David Oyelowon hauskin ja hulluin roolisuoritus tekee elokuvasta katsottavan.
Enemmän väkeä, tuhoa ja kosmisia visioita kuin kaikissa aikaisemmissa Marvel-elokuvissa yhteensä. Jos niistä pitää, todennäköisesti rakastaa tätäkin.
Aikaisemminkin yhteistyötä tehneen tiimin rymistely onnistuu kitkemään hauskasta ideasta lähes kaiken viihdyttävyyden.