Petri Poikolainen on suomalainen näyttelijä, josta ette ole luultavasti kuulleet aiemmin. Vuonna 2000 Teatterikorkeakoulusta valmistunut Poikolainen sairastaa MS-tautia, jonka takia hän on sokeutunut. Poikolainen jäi sairaseläkkeelle vuonna 2013, ja tekee nyt elämänsä roolisuorituksen hyvän ystävänsä Teemu Nikin uudessa, Venetsian yleisökilpasarjaan valitussa elokuvassa.
Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia kertoo Jaakosta (Poikolainen), joka on kahlittu asuntoonsa. Jaakko on sokea ja halvaantunut rinnastaan alaspäin. Miehen ainut lohtu on vakavasti sairas Sirpa (Marjaana Maijala), jonka kanssa hän kommunikoi päivittäin puhelimen välityksellä. Rutiininomaiset puhelut ovat kummallekin päivän kohokohtia.
Jaakko haluaisi tavata Sirpan, mutta rakastavaiset asuvat eri kaupungeissa. Heidät erottaa lyhyehkö junamatka. Matkan varrella Jaakon pitäisi luottaa viiden täysin tuntemattoman ihmisen apuun. Miten siinäkin mahtaa sitten käydä?
Pahantahtoiset ihmiset bongaavat tietenkin helpoimman mahdollisen uhrin. Jaakko ei tosin ole mikä tahansa vammainen, vaan kovana leffafriikkinä hän käyttää elokuvista oppimiaan taitoja kiperissä paikoissa. Älykäs miekkonen osaa tiputella sopivia one-linereita tilanteeseen kuin tilanteeseen – ehkä jopa liian sarkastisesti.
Draamaksi merkitty elokuva sisältää yllättävän piinaavia kohtauksia, jotka toisessa yhteydessä valahtaisivat jopa kauhun puolelle. Nikki tuo kasvottoman ulkoisen uhan valkokankaalle tehokkaasti. Näitä kauhunhetkiä venytetään vieläpä kuumottavan pitkään.
Elokuvan äänipuolesta vastaavat Darius Marderin ohjaamasta Sound of Metal -elokuvasta Oscarin voittanut Heikki Kossi sekä Nikin vakiomies Sami Kiiski. Ja kyllä muuten huomaa, että erikoismiehet ovat asialla. Jaakon matka perustuu lähinnä ympäriltä kuultuihin erilaisiin ääniin. Sokea suunnistaa äänten avulla pimeässä maailmassa.
Kuvaaja Sari Aaltonen pitää katsojat intiimillä etäisyydellä Jaakosta. Kuvat ovat sumuisia, epäselviä ja lähellä miehen kasvoja. Aaltosta kiinnostavat Poikolaisen eläväiset silmät. Katsoja pakotetaan samastumaan Jaakon kokemusmaailmaan sokeiden silmien kautta. Poikolainen on erinomainen kasvonäyttelijä, joten ratkaisu toimii hienosti.
On mielenkiintoista päästä kurkistamaan sokean ihmisen maailmaan. Etenkin kun tämä ihminen on vielä sidottu pyörätuoliin. Perspektiivimuutos on aina silloin tällöin tarpeen, ja juuri sen Poikolainen ja Nikki katsojille antavat. Elokuva onnistuu olemaan jopa opettavainen.
Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia on komean näköinen ja upealta kuulostava pikkuelokuva, joka on tuskin montaakaan euroa maksanut. Leffa jatkaa upeassa Armomurhaajassa (2017) hyväksi todettua pienimuotoisten ja erikoisempien tarinoiden linjaa. Olkoon puskafarssi Nimby se poikkeava pettymys Nikin muuten niin erinomaisessa tuotannossa. Miehen bravuuri ovat inhorealistiset, mustalla kyynisellä huumorilla höystetyt pikkuelokuvat. Toivottavasti hän jatkaa tällaisten teosten parissa.
Niko Ikonen