Suuri pähkinäryöstö 2

/ GENRE ENSI-ILTA 02.03.2018 TÄHDET

”Elämän luulisi olevan helppoa söpölle pienelle oravalle, jolla on pörröinen häntä”, todetaan elokuvan alussa. Ainakin helpompaa kuin kriitikolla, jonka on katsottava sen seikkailuja.

Varautukaa: jatko-osassa elokuvalle, jota kukaan ei muista, on täysi rähinä päälle. Mutta ensin tiedotusluontoinen asia: Born to Be Wild -kappaletta ei saisi käyttää elokuvissa, joissa ei esiinny Dennis Hopper. Kirjoittakaa ylös.

Edes animaatioissa ei voi luottaa onnelliseen loppuun – ainakaa pitkään. Viime kerralla Suuren pähkinäryöstön sankarit saivat käsiinsä loppuelämäksi riittävän pähkinäsaaliin, mitä juhlittiin Gangnam Stylen tahtiin tanssien. Nyt kaikki on menetetty (se räjähtää) ja Kärtsy-oravan on aloitettava alusta. Ja sen on parempi käydä nopeasti, sillä hänen rakas puistonsakin aiotaan myllätä.

Parasta mitä Suuri pähkinäryöstö 2:sta voi sanoa on, että on sitä huonompiakin nähty. Mutta niin myös paljon, paljon parempia, puhumattakaan paremmalta näyttäväviä. Huikeiden 3D-suoritusten aikakaudella tämä kömpelyys ei ole mikään Pixar.

Inhimillisesti seurattavissa olevan tarinan sijaan saamme hidastetussa kuvassa rakastuvia eläimiä ja motivoivia Instagram-päivityksiä, joita toistaa erittäin ärsyttävä naishahmo (alkuperäisäänenä sinänsä sopivasti Katherine Heigl). Häntä mollaa jatkuvasti vieläkin ärsyttävämpi päähenkilö. Muutakaan logiikkaa on turha etsiä, sillä vaikka elokuva haluaa muistuttaa yhteistyön ja ystävien tärkeydestä, se tuntuu ehdottavan, että tavoitteeseen päästään laittamalla rotta koomaan. Vieläpä Rottatouillen Remya muistuttava rotta. Olisipa tämä elokuva varastanut siitä muutakin.

Mutta ainakin menossa on yritystä tehdä toiminnasta viihdyttävää. Painotus sanalla yritys. Tarjolla on taiji-hiiriä, Steven Spielbergin 1941 – anteeksi, missä on Hollywood? -elokuvasta varastettu maailmanpyörä ja konna joka kuulostaa Hillbilly Handfishin’ -sarjan väeltä. Lisäksi pahis on ahne, rakastaa julkisten tilojen muuttamista golf-kentiksi eikä osaa sanoa ”ei” tyttärelleen, ainoalle olennolle, josta välittää. Varmasti vain yhteensattumaa.

Lopulta kaikki hautautuu tylsän sanoman alle, kun jatkuvasti toistuu kuinka helposti ottaminen ei kasvata luonnetta. ”Oikein tekemisen sijaan teit sen mikä on helpointa”, yksi hahmoista näpäyttää Kärtsyä. Parhaatkin puhujat.