The Foreigner

/ / GENRE ENSI-ILTA 01.12.2017 TÄHDET

Hölmön kasaritoiminnan moderni versio saa yllättävää toimivuutta haudanvakavasta lähestymistavastaan.

Aika on monella tavalla ajanut The Foreignerin ohi. Oman käden oikeus -elokuvien kulta-aikaa oli 1970- ja 80-luku – sama aikakausi, jolloin elokuvan tähti Jackie Chan oli parhaimmillaan. The Foreignerin taustalla oleva, vuonna 1992 ilmestynyt The Chinaman -kirja vanheni nopeasti tyylinsä ja aihepiirinsä suhteen.

Jollain kumman tavalla elokuva silti toimii. Ensinnäkin alkuteoksen nimi on muutettu vähemmän rodullistavaksi ja sen IRA-terrorismiin perustuva juoni päivitetty nykyhetkeen sopivammaksi. 63-vuotias Chan sopii surusilmäisen veteraanisinnittelijän rooliin kuin nakutettu. Ennen kaikkea The Foreigner saa yhden hölmöimmistä toimintajuonista sitten kultaisen kasarin toimimaan ottamalla sen haudanvakavasti.

Kuinka vakava voi olla toimintaelokuva, jonka pääosassa on Jackie Chan? Sanotaan näin: sen lopussa ei nähdä akrobaattiviihdyttäjän pilalle menneitä kohtauksia. Sissisoturin metsään rakentamissa ansoissa ei ole mitään ironista, ja Chanin surusilmäinen mätkiminen pakottaa ottamaan hupsuimmatkin juonenkäänteet vakavasti. Pierce Brosnankin esittää poikkeuksellisesti itsekästä ja vähemmän suoraselkäistä virkavallan edustajaa.

Kun terroristi-isku mullistaa Chanin näyttelemän rauhallista elämää viettävän ravintolanomistaja Quanin maailman, hän ryhtyy etsimään syyllisiä ja paljastaa hiljalleen menneisyydestään yllättäviä seikkoja. Toisaalla Brosnanin näyttelemä Irlannin ja Britannian välejä hoitava poliitikko Hennessy, entinen IRA-aktivisti luovii Britti-hallinnon ja maanmiestensä välillä. Quan ottaa Hennessyn tähtäimeensä uskoen, että tämä voisi tietää IRA:sta ihmisiä, jotka saattaisivat johdattaa hänet terroristien jäljille. Vyyhti on kuitenkin monimutkaisempi kuin päältä päin näyttää.

Chan pomppii, kiipeilee ja mätkii vastustajia ketoon edelleen ketterästi, vaikka akrobaattisimmat temput on nyt karsittu minimiin. Ympäristöjen ja esineiden hyödyntäminen on edelleen kekseliästä mutta ei samalla tavalla humoristiseksi tarkoitettua kuin miehen hauskemmissa seikkailuissa. Juuri Chanin paneutunut ja koskettavakin suoritus nostaa elokuvan positiivisen puolelle.