The Greatest Showman

GENRE ENSI-ILTA 19.01.2018 TÄHDET

Energinen, visuaalisesti pysäyttävä ja ennen kaikkea viihdyttävä koko perheen musikaali P.T. Barnumista on moderni ja rokkaava. Gene Kellyn ja Fred Astrairen musikaalit ovat kaukana tästä sirkuksesta.

P.T. Barnum (Hugh Jackman) on epäonninen mies. Hän ei ole koskaan saanut maistaa rikkauksia ja janoaa tunnistusta ja menestystä. Kun uusi sijoitus, kummallisuuksien museo ei tuota tarpeeksi, Barnum keksii täyttää lavan mitä erikoisimmilla ihmisillä ja yleisö on haltioissaan. Mikään ei kuitenkaan riitä Barnumille ja niin Barnumin avioliitto kuin sirkuskin alkaa rakoilla miehen kiinnitettyä uuden vetonaulan, laulaja Jenny Lindin.

The Greatest Showmanin suurin epäonni on, että Michael Graceyn elokuvaa tullaan vertaamaan viime vuoden La La Landiin, joka teki musikaaleista trendikkäitä. Siinä missä La La Land oli Damien Chazellen mestariteos ja välitön Oscar-suosikki, Gracey tarjoaa kokemuksen, joka saa katsojan tanssimaan penkissään. Ja siinä The Greatest Showman onnistuu. Mikäli janoaa enemmän kuin isoja musiikkinumeroita ja perhearvoja, on tämä väärä elokuva. Jos La La Land kutitteli tärykalvoja ja sai kokeilemaan piruetteja, saa The Greatest Showman tömistelemään elokuvateatterin lattiaa musiikin tahtiin kuin rock-konsertissa konsanaan.

Elokuvan tähdet ovat ensiluokkaisia rooleissaan. Hugh Jackmanin raaka vetovoima ja karisma kannattelevat elokuvaa ja Michelle Williams on kiva yllätys Barnumin vaimona. Iloisin yllätys on kuitenkin Zac Efronin paluu musikaalien maailmaan. Efron on tehnyt uraa enemmän tai vähemmän vakavasti otettavana näyttelijänä, mutta on tässä elokuvassa elementissään. Hän on luonteva ja täynnä energiaa Phillip Carlylena, joka lyöttäytyy yhteen Barnumin kanssa. Jackmanin ja Efronin duetto The Other Side on herkullista katsottavaa; maailman suurimmat tähdet ottavat toisistaan mittaa tanssin ja laulun voimin ja kohtaus säkenöi ja vie mennessään.

Seamus McGarveyn erinomainen kuvaus ja Ashley Wallenin energiset koreografiat nostavat napakan leikkauksen avittamina elokuvan keskinkertaista käsikirjoitusta paremmaksi. Käsikirjoittajat Bill Condon ja Jenny Bicks eivät ole kiinnostuneita luomaan aitoa kuvausta Barnumista, joka tunnettiin melkoisena huijarinakin. Jackmanin Barnum on aikaansa edellä oleva idealisti. Friikkisirkuksen friikit ovat perheystävällisiä, eikä Barnumin kyseenalaisia arvoja tai metodeja juurikaan näytetä. Elokuva tuntuukin ajoittain Disney-versiolta Barnumin elämästä.

Kaikessa loistossaan The Greatest Showman on ajoittain päälle liimatun oloinen, kuin ylipitkä musiikkivideo. Se on kuitenkin riittävän svengaava ettei se oikeastaan edes haittaa, kun katsojan jalka vipattaa musiikin mukana. Elokuvan hienoin biisi This Is Me iskee varmasti niin nuoreen kuin vanhempaankin yleisöön universaalilla sanomallaan ja yksinkertaisella mutta iskevällä kertosäkeellään.

The Greatest Showmania on helppo kritisoida. Sen käsikirjoitus on kömpelö, P.T. Barnumista on tehty satusetä ja kohtaukset musiikkinumeroiden välissä eivät ole kovin kiinnostavia. The Greatest Showman saattaakin epäonnistua elokuvana, mutta se onnistuu musikaalina. Se on korkein kohteliaisuus mitä The Greatest Showmanille voi antaa, eikä se muuta tarvitsekaan ollakseen juuri se elokuva, mikä se haluaa olla.