The Ring Two

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Kaksi alkuperäistä japanilaista Ring-elokuvaa, Ringu (1998) ja Ringu 2 (1999), ohjannut Hideo Nakata palaa aiheen pariin vielä kerran amerikkalaisen uusintaversion jatko-osassa. Parhaillaan merirosvoja Karibialla ohjaava Gore Verbinski teki yllättävän hyvää työtä 2002 valmistuneessa jenkkisovituksessa, joka tahkoi lisäksi julmetusti rahaa maailman lippuluukuilla. Samana vuonna Nakata ohjasi kotimaassaan kauniin ja hiuksianostattavan Dark Waterin, joka vahvisti hänen asemaansa yhtenä japanilaisen kauhun uusista mestareista. Niinpä uutinen, että Nakata tekisi Hollywood-debyyttinsä juuri The Ringin jatko-osalla, kuulosti lupaavalta. Lopputulos on kuitenkin karvasta nieltävää. Ring 2 on masentavan epäonnistunut esitys, jonka suurin synti on, että se ei ole edes tippaakaan pelottava.

Jälleen Ehren Krugerin (Scream 3, The Ring) sovittama käsikirjoitus käynnistyy puolen vuoden kuluttua tapahtumista, jotka ajoivat toimittaja Rachel Kellerin (Naomi Watts) ja hänen poikansa Aidanin (David Dorfman) pakoon Seattlesta. Nyt äiti ja poika viettävät rauhallista elämää pienessä oregonilaisessa Astorian kaupungissa, ja murhaavan videonauhan kirous tuntuu kuin kaukaiselta pahalta unelta.

Painajainen alkaa kuitenkin uudelleen, kun paikallista murhapaikkaa merkkaavat erityispiirteet näyttävät kivuliaan tutuilta: nimetön videokasetti, vedestä lainehtivat lattiat ja uhrin epäinhimilliseen muotoon vääristyneet kasvot. Vaikuttaa siltä, että yksinäisen kaivon pohjalla asuva Samara-tyttö on jälleen ryöminyt esiin kalmaisen vetisestä haudastaan, tarkoituksenaan löytää tällä kertaa etenkin ikäistään leikkiseuraa.

Ring 2:ella ei ole tarinallisesti mitään tekemistä alkuperäisen Ringu 2:en kanssa, joka vei myytin tulkinnan lähes tieteellisiin ulottuvuuksiin ja vieraannuttikin sillä leijonanosan ensimmäisen elokuvan faneista. Piti Ringu 2:en lähes puuduttavan patologisesta rakenteesta tai ei, on se silti antoisampi ja etenkin kunnianhimoisempi visio kuin Nakatan Hollywoodissa aikaansaama lällyily.

Krugerin keksimä tarina ammentaa lapseen keskittyvästä uhasta ja äidin uhrautuvasta suojeluvaistosta ja on emotionaaliselta pohjavireeltään leimallisen amerikkalaista höttöä. Faniensa järkytykseksi Nakata ei ole kuitenkaan yrittänyt parantaa köyhää pohjamateriaalia, vaan on ohjannut juuri niin lattean ja pateettisen tuotteen kuin kuka tahansa tusinamakaari saisi aikaan vastaavasta Harlekiini-sarjan horror-painoksesta.

En väitä, että lapseen kohdistuva uhka ja äidin kautta projisoitu huoli olisivat muka automaattisesti tuhoontuomittua tarina-ainesta. Päinvastoin, maailman parhaisiin kuuluva genremestariteos Hohto (1980) puhuu tässä suhteessa selvää kieltä.

Ring 2 ei kuitenkaan pyri mihinkään, mistä hyvä kauhu syntyy. Lupaavan alun jälkeen se taantuu masentavaksi vesitykseksi kaikesta, mikä teki Nakatan alkuperäisestä ja Verbinskin uusintaversiosta niin onnistuneita. Arkeen tunkeutuva riipivä tunnelma ja sokeeraavasti silmille käyvät pelon hetket loistavat poissaolollaan. Sen sijaan Ring 2 tarjoilee satumaisia kuvia ylöspäin valuvasta kylpyvedestä, lauman tietokoneella luotuja digitaalikauriita ja jatkuvasti suu auki toljottavan Naomi Wattsin, tapahtuipa tämän silmien edessä mitä tahansa. Sekä jatkumon löysiä ja mitä tyypillisimpiä esteettisiä lajityyppikliseitä.

Loppupuolella Nakata onnistuu sentään luomaan pari onnistuneempaa momenttia, joiden sekä alun avulla Ring 2 pysyttelee hiuksenhienosti täyden pohjanoteerauksen yläpuolella. Vastaavaa älyvapaata imbesilli-kauhua kuin esimerkiksi tuleva Boogeyman se ei sentään edusta, ja jo tästä syystä on hyvä pitää yhden tähden hajurako vain selvästi epäonnistuneen ja suoraan ongelmajäteluokkaan kuuluvan genremoskan välillä.


Aiheeseen liittyvät elokuvat