Etsi
A Star Is Born -tyyppisen julkkissuhteen romanttisesta toksiseksi kääntävä musikaali ei varmaan ole kaikkien makuun, mutta musikaalien ja persoonallisen elokuvan ystäville – ja erityisesti Sparks-faneille – se on herkkua.
Lasten- ja nuortenkirjaklassikon tajunnanvirran päivitys nykyaikaiseksi supersankarielokuvaksi on onnistunut pääasiassa hyvin.
No Way Home tuo hienoon päätökseen Tom Hollandin trikootrilogian ja saattaa hänen osaltaan loppuun Spider-Manin perusolemukseen aina kuuluneet teemat. Fanipalveluksen määrää on vaikea sanoin kuvailla, mikä saattaa olla elokuvan ainut kompastuskivi.
Suomeksi puhuttu ruotsalaiselokuva tavoittaa joulutunnelman sympaattisen päähenkilönsä kautta.
Vähäosaisten, omilleen jääneiden kiinalaisteinien rankat ongelmat osoittautuvat yllättävän universaaleiksi, ja mainioiden pääosanesittäjien hahmoista huomaa äkkiä välittävänsä valtavasti.
Fantasiaelokuva maagisesta perheestä ei ehkä vakuuta tarinallisesti, mutta se lumoaa senkin edestä hahmoillaan sekä uskomattoman upealla ja värikkäällä animaatiollaan.
Monisukupolvisen perheen välit venyvät ja paukkuvat alkuun koskettavasti ja hauskastikin, mutta lopulta uhataan eksyä tekijän omien traumojen vatvomisen suohon.
Geneerisen koheltavan euroanimaation plussiksi jäävät alun erilainen lähtökohta sekä toteutuksen paikoittainen kömpelyys, joka tuo tuotantoon edes jonkinlaista omaperäisyyttä.
Edgar Wrightin kauhujännäri on juuri niin värikäs ja räiskyvä kuin millaiseksi 1960-luvun Lontoon voi kuvitella. Samalla se on yhtä pelottava ja vaarallinen kuin kaupunki varmasti nuorelle naiselle olikin.
Sarjaan suhteen luoneita katsojia meno saattaa kiinnostaa, mutta elokuva tuskin houkuttaa uusia katsojia.
Japanilaisanimaatio tarjoaa pieniä hetkiä ja jytisevää supersankaritoimintaa silmien ja korvien täydeltä, mutta loppua kohti sen paatoksellisuus alkaa turruttaa.
Totuus on totta totisesti joskus tarua uskomattomampaa.