Etsi
Tuntuu kuin elokuvanteko olisi ollut tekosyy viettää kosteahko kesäloma idyllisessä miljöössä, mutta onneksi hauskaa riittää katsojallekin.
Paperilla hyvältä kuulostava mutta toteutukseltaan nimensä veroinen elokuva on niin pöhkö, että vertautuu mitä klassisimpiin kulttikalkkunoihin.
Elokuva itsensä löytämisen ja vapauttamisen ilosta ja vaikeudesta.
Kiehtova dokumentti kotimaisen arcade-pelin tekemisestä vai varoitus koko pelialan mieltä ja kehoa vahingoittavasta toksisesta maskuliinisuudesta?
Tunnistettavien ja samastuttavien stereotypioiden varaan rakentava elokuva ei uskalla mennä tarpeeksi pitkälle katsauksessaan nyky-Suomesta, mutta voittaa sympaattisuudellaan.
Alkoholi ja Suomen talvi nujertavat elämäniloa laadukkaassa suomalais-meksikolaisessa nyrkkeilydraamassa.
Seikkailuklassikon animaatioversio viehättää tarinallaan ja maalauksellisella ulkoasullaan – niin kauan kuin kuvassa ei ole ihmisiä.
Mustavalkoisena kuvattu poliittinen hirmuvalta ja tuhoon tuomittu rakkaus kohoavat musertavaksi mestariteokseksi.
Tositarina on karua kerrottavaa, vaikka ihmiskauppaa käsittelevän dokumentin dramatisointi ei täysin uskottavaa olekaan.
Hilpeän alun jälkeen Predator- ja Shane Black -faneja viihdyttänyt epäkorrekti toiminta muuttuu ilmeisesti studion saksimaksi sekasotkuksi.