Etsi
Diane Kruger avasi sanaisen arkkunsa Hollywoodin palkkaeroista.
Tänään nähdään televisiossa Uhrilampaiden jatko-osa Hannibal vuodelta 2001.
Winona Ryder ei halua sanoa ketään valehtelijaksi, mutta hänellä on vaikeuksia ymmärtää erokohun tuoksinassa kerrottuja väitteitä Johnny Deppistä.
Italialainen näyttelijä oli 86-vuotias.
Suomalaisen elokuvan legenda menehtyi pitkän sairauden uuvuttamana 73-vuotiaana.
Valkokangaslegendan pojasta huomaa sukulaisuussuhteen.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Synkkä elokuva on adaptoitu tositapahtumiin perustuvasta sarjakuvaromaanista.
Oscar-palkittu näyttelijä-ohjaaja on pysynyt kuvioista poissa jo liian pitkään.
Kiireiseltä ohjaajalta on odotettavissa myös lyhytsarja Amazonin suoratoistopalveluun, mahdollisesti jo tänä syksynä.
Kaksi sarjan keskeistä näyttelijää paljastavat, että puheita on ollut.
Oscar-ehdokkuuden The Revenant -elokuvasta ansainnut näyttelijä lähtee sodasta sotaan.
Vuonna 1976 menehtynyt kirjailija on taas kuumaa kamaa tv:n ja elokuvien puolella.
Star Trek Beyondin ensi-ilta on jo 22. heinäkuuta. Markkinavoimat alkavatkin hiljalleen käynnistellä moottereitaan, ja leffan heleäsoundiseksi ääneksi on palkattu supertähti Rihanna.