2000-luvun karmivin kauhuleffasarja saa toisen spin-offinsa

James Wan on pohjimmiltaan kauhulle omistautunut elokuvantekijä. Seuraavaksi hänet kuitenkin nähdään DC:n Aquamanin puikoissa.

Saw’sta kuuluisuuteen ponnahtanut Wan on luonut useammankin menestyneen kauhuleffasarjan. Saw on saanut jo lukemattomia jatko-osa, Insidiousta olemme säikähdelleet kolmen leffan voimin ja Kirottu sai juuri viime vuonna oman jatko-osansa. Onpa mies ehtinyt ohjaaman megasuositun Fast & Furious 7:nkin kaiken kauhuilun seassa.

Kirottu-leffat ovat tienanneet tuhottomasti rahaa. Eipä siis yllätä, että ensimmäisestä Kirotussa nähty pelottava nukke, Annabelle, sai oman leffansa. Kevyestä huonoudestaan huolimatta myös Annabelle on saamassa jatko-osansa tänä vuonna.

Kirottu 2:ssa nähty, ehkä elokuvahistorian pelottavin nunna saa oman elokuvansa, joka on nimetty kovin kekseliäästi The Nuniksi. Nunnaksi naamioituneen Valak-demonin tarinan tulee kertomaan Corin Hardy (The Hallow).

Wan ja Gary Dauberman, joka kirjoitti myös Annabellen ja sen jatko-osan, ovat rustanneet The Nunin käsiksen.

Annabelle 2:n ohjaajaksi on taas valittu ruotsalainen David F. Sandberg, joka teki viime vuonna pieneksi hitiksi nousseen, alunperin Youtube-lyhärinä tunnetun Lights Out -pelottelun.

Lisätietoja odotellessa.

Lähde: /Film

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut