Aku Louhimiehen seuraava dystopiaprojekti selvillä – Kansainvälinen suurelokuva kotimaisen suosikkikirjailijan romaanista!

Tämä oli yllätys!

29.7.2019 23:00

Yle uutisoi ohjaaja Aku Louhimiehen seuraavasta elokuvaprojektista. Hanke ei ole mikään pienen skaalan juttu, vaan suuri kansainvälinen tuotanto suosikkikirjailija Ilkka Remeksen dekkarista Jäätyvä helvetti.

Remeksen kirja julkaistiin vuonna 2015 ja käsittelee dystooppista lähitulevaisuutta, kun kyberiskun seurauksena sähköt sammuvat koko Suomesta. Jäätyvä helvetti oli ilmestymisvuotensa myydyin kaunokirja Suomessa.

Louhimies kertoo tiedotteessa, että kansainvälinen elokuva on ollut kehitteillä jo useamman vuoden ajan ja että käsikirjoitus valmistui alkukesästä. Valmisteluihin menee Louhimiehen mukaan kuitenkin vielä aikaa, koska produktio on niin suuri.

Ilkka Remes iloitsee elokuvasta WSOY:n tiedotteessa: ”Jäätyvän helvetin teemat ovat tulleet kaikkialla yhä ajankohtaisemmiksi. Haavoittuvaan tekniikkaan perustuvat yhteiskunnat ovat äärimmäisen alttiita ulkopuoliselle vaikuttamiselle. Olen erityisen iloinen siitä, että hankkeeseen tarttui Aku Louhimies, jolla on kokemusta kansallisen olemassaolon mittaluokkaa koskevan selviytymistaistelun toteutuksesta.”

Kuva: Elokuvaunelmia -kirjan kansi

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia