Hereditary-ohjaaja Ari Aster paljasti kirjoittaneensa elokuvalle esiosan, mutta hänellä ei ole tällä hetkellä aikomusta tehdä siitä elokuvaa.
”Koskaan ei tunnu olevan oikea hetki. Koska se on esiosa – ei jatko-osa – en tiedä, mihin se edes asettuisi”, Aster kertoi.
Hereditary (2018) oli Asterin ensimmäinen kokopitkä elokuva. Leffan menestys nosti hänet yhdeksi modernin kauhun kärkinimistä ja johti A24-tuotantoihin Midsommar, Beau Is Afraid ja Eddington.
Lue myös: ”Puhtainta kauhua” – Vuoden 2014 kauhuelokuvan loppu nostettiin kaikkien aikojen pelottavimmaksi
Haastattelussa Aster kertoi myös, että ei pidä elokuviinsa yhdistetystä ”elevated horror” -termistä, jolla kuvaillaan ”taiteellisempaa kauhua”
”Vihaan termiä, koska se on keinotekoinen lokero ja ärsyttää myös kauhufaneja”, Aster kertoi.
Hän avasi myös Hereditaryn vaikeaa historiaa: Hollywood-legenda Danny DeVito yritti alun perin rahoittaa elokuvaa, mutta hanke kariutui.
”Leffa joutui toisen rahoittajan haltuun, joka oli painajainen. Olin antanut hengentuotantoni hänen käsiinsä. Jälkituotanto ja elokuvan taiteellisen sisällön suojeleminen oli yksi synkimmistä ajoista elämässäni”, Aster muisteli.
Lähde: Variety