Ben Affleck kuvattiin blondina ja parrakkaana – tunnistatko? (kuva)

Ei ihan sama tyyli kuin siviilissä.

29.2.2020 12:31

Kerroimme aiemmin Ben Affleckin työstävän odotettua elokuvaa The Last Duel. Kuvaukset ovat käynnissä parhaillaan Ranskassa.

Affleck on nyt liittynyt mukaan kuvauksiin. Hänet bongattiinkin uudessa, roolin vaatimassa tyylissä. Affleckilla oli vaaleat hiukset ja parta – näky oli siis todellakin totutusta poikkeava. Lisäksi tähdellä näytti olevan takkinsa alla 1300-luvun tapahtumiin sopiva asuste.

Affleck tuumi aiemmin, että on hermostunut roolistaan. Tämä johtuu siitä, ettei hän ole ennen tehnyt keskiajalle sijoittuvaa elokuvaa. Hän on myös tiiviisti mukana elokuvan tuotannossa.

Elokuvan ohjaa Ridley Scott. Mukana näyttelemässä on myös Affleckin hyvä ystävä Matt Damon.

Alla kuva.


Lähde: Digital Spy

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia