Berliinin elokuvafestivaalit olivat tänä vuonna tasapaksu tapahtuma, mutta Suomi sentään palkittiin!

Berlinale kokee lähiaikoina suuria muutoksia.

18.2.2019 19:00

69. kerran järjestetyt Berliinin elokuvafestivaalit olivat tällä kertaa aavistuksen aneemiset. Aivan kuin tulevat muutokset olisivat hyydyttäneet koko festivaalin tunnelman. Festivaalijohtajalle, 18 vuotta elokuvatapahtumaa luotsanneelle Dieter Kosslickille tämä oli viimeinen Berlinale, joksi tätä Potsdamer Platzin jättimäistä tapahtumaa kutsutaan.

Kosslickin aikana festivaali on kasvanut valtavasti. Pelkästään myytyjen elokuvalippujen määrä on noussut kahdessakymmenessä vuodessa kahdestasadastatuhannesta jopa kolmeensataantuhanteen. Berlinalea pidetäänkin maailman suurimpana yleisöfestivaalina, sellaisena, jonka näytöksiin kuka tahansa voi ostaa lippuja. Ensi vuonna festivaalin johtoon astuvat sveitsiläisen Locarnon elokuvafestivaalin pyörittäjä Carlo Chatrian sekä German Filmsin toimitusjohtaja Mariette Rissenbeek.

Berlinale siirtyy nykyiseltä paikaltaan helmikuun alkupuolelta aivan helmikuun loppuun. Muutoksen taustalla on Oscar-palkintojen jakotilaisuus Hollywoodissa. Se on ensi vuonna aikaisemmin kuin yleensä ja olisi näin ollut Berlinalen kanssa samaan aikaan. Myöhempi ajankohta helpottaa varmasti myös festivaaleille kutsuttujen mutta Oscar-pystejään aiemmin jännittäneiden amerikkalaistähtien aikatauluja. Tänäkään vuonna isot amerikkalaiset elokuvanimet eivät juhlineet Berliinissä mutta paikan päällä käväisi sentään Christian Bale, jonka tähdittämä ja meilläkin jo levityksessä oleva Vice nähtiin kilpasarjan ulkopuolisena elokuvana.

Charlotte Rampling.

Festivaalin tasapaksussa ohjelmistossa ei ollut kovinkaan montaa kohua aiheuttavaa elokuvaa. Ainoa todella paljon keskustelua herättänyt elokuva oli saksalaisen, 2004 Kultaisen karhun Suoraan seinään -elokuvalla voittaneen Fatih Akinin uutuus Golden Glove, joka kertoo tositarinan 70-luvun alussa Hampurin Reeperbahnilla liikkuneesta, rähjäisestä sarjamurhaajasta, Fritz Honkasta.

Ruma, rujo ja pahankatkuinen ryöpsäys näyttää 70-luvun ankeimmillaan. Jatkuvassa humalassa toikkaroivan Fritzin naisseikkailut Der goldene Handschuh -nimisessä baarissa päättyvät aina hänen kamalan näköiseen asuntoonsa ja hänen matkaansa lähteneet naiset raa’asti tapettuina ja palasiksi leikattuina asunnon komeroon. Kuvottava kuvasto on niin veristä, että jopa pressinäytöksestä moni toimittaja poistui kesken elokuvan.

Kilpasarjan tuomariston presidenttinä oli ranskalaisnäyttelijä Juliette Binoche ja muina jäseninä amerikkalainen elokuvakriitikko Justin Chang, saksalaisnäyttelijä Sandra Hüller, chileläisohjaaja Sebastián Lelio, New Yorkin Modernin taiteen museon elokuvakuraattori Rajendra Roy ja englantilainen tuottaja, ohjaaja ja näyttelijä Trudie Styler.

Kilpasarjan 16 elokuvaa tulivat eri puolilta maailmaa: Itävallasta, Kiinasta, Espanjasta, Saksasta, Makedoniasta, Ranskasta, Tanskasta, Turkista, Brasiliasta, Puolasta sekä Mongoliasta.

Pääpalkinnon, parhaan elokuvan Kultaisen karhun sekä Fiprescin eli kriitikoiden palkinnon sai Nadav Lapidin ohjaama Synonymes. Se kertoo Ranskaan muuttaneesta israelilaismiehestä, joka pyrkii kaikin tavoin eroon juuristaan ja heprean kielestään.

Hopeisen karhun nappasi ranskalainen François Ozon Grace of God -draamasta, joka on tositarina muutaman vuoden takaa ja käsittelee katolilaispappien pedofiiliskandaalia kolmen lapsena hyväksikäytetyn miehen näkökulmasta.

François Ozon.

Alfred Bauer -palkinto, Hopeinen karhu sekin, jaetaan uusia näkökulmia avaavalle elokuvalle ja tänä vuonna sellainen oli saksalaisen Nora Fingscheidtin ohjaama fantastinen System Crasher. Se kertoo yhdeksänvuotiaasta, järjettömiä raivokohtauksia saavasta tytöstä, joka on ajautunut pahenevaan lastenkotikierteeseen. Parhaan ohjaajapalkinnon voitti saksalainen Angela Schanelec omalaatuisesta perhetarinastaan I Was at Home, But. Parhaat näyttelijäpalkinnot menivät kiinalaisohjaaja Wang Xiaoshuain elokuvan So Long, My Son pääosaesittäjille Yong Meille ja Wang Jingchunille.

Parhaan käsikirjoituspalkinnon saivat italialaiskolmikko Maurizio Braucci, Claudio Giovannesi ja Roberto Saviano elokuvasta Piranhas. Se on armoton kuvaus napolilaisista teinipojista, jotka ovat valmiita tekemään mitä päästäkseen mafiahommiin ja heiluttelemaan aseita.

Taiteellisista ansioistaan Hopeisen karhun sai norjalainen, mm. Lumiauramiehestä (2014) muistettavan, Hans Petter Molandin komean draaman, Out Stealing Horsesin kuvaaja Rasmus Videbæk. Elokuva vie 40-luvun lopun kesäisiin maalaismaisemiin ja kertoo lomailevan isän ja tämän 15-vuotiaan pojan kitkeräksi käyvästä suhteesta.

Teddyn eli gay-elokuvapalkinnon voitti Santiago Lozan ohjaama Brief Story from the Green Planet.

Nimeltään hieman sekavalta kuulostava lasten- ja nuortenelokuvasarja Generation on jaettu kahteen eri sarjaan, Generation Kplus ja Generation 14plus. Tuomaristojakin on useampi, lapsista ja nuorista koostuvat ovat erikseen ja niiden lisäksi on vielä kansainvälinen jury, joten palkintojakin jaetaan useampi. Generation 14plus nuorten jury palkitsi Selma Vilhusen Hölmö nuori sydän -elokuvan Kristallikarhulla.

Kunniapalkinnon elämäntyöstään pokkasi Charlotte Rampling.

Teksti: Timo Kuismin, Berliini
Kuvat: Berlinale

Lisää luettavaa