Black Panther 2 pääsi viidelle Oscar-shortlistille – yltääkö se edeltäjänsä palkintosaaliiseen?

Alkuperäinen Black Panther teki historiaa jo ehdokkuuksillaan.

23.12.2022 09:31

Black Panther: Wakanda Forever on päässyt viidelle Oscar-palkintoja ennakoivalle viralliselle shortlistille. Yhdysvaltain elokuva-akatemia julkaisi vuotuiset listansa tiistaina, kertoo The Hollywood Reporter.

Marvel-hitti on päässyt jatkoon erikoistehosteiden, maskeerauksen, musiikin, äänityksen ja alkuperäisen laulun kategorioissa.

Vuonna 2018 ilmestynyt ykkösosa Black Panther oli ehdolla yhteensä seitsemässä kategoriassa, joista se voitti parhaan lavastuksen, parhaan puvustuksen ja parhaan musiikin palkinnot. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun supersankarielokuva oli ehdolla parhaan elokuvan palkinnon saajaksi.

Jokaisen kategorian shortlistilta valitaan viisi virallista Oscar-ehdokasta, jotka julkistetaan 24. tammikuuta 2023. Oscar-seremonia järjestetään ensi vuonna 12. maaliskuuta.

Lähteet: The Hollywood Reporter, Screenrant

Lisää luettavaa