Alankomaissa 1944 syntynyt Rutger Oelsen Hauer aloitti näyttelemisen kotimaassaan 1960-luvun lopulla. Jenkkidebyytin hän teki vuoden 1981 toimintatrillerissä Kadun haukat (Nighthawks), mutta vasta tätä seurannut Blade Runner (1982) oli varsinainen läpimurtoelokuva. 1980-luvun aikana hän teki toinen toistaan mielenkiintoisempia ja muistelemisen arvoisia tuotoksia aina Verisestä viikonlopusta (The Osterman Weekend, 1983) Liftariin (The Hitcher, 1986) ja Silmittömään raivoon (Blind Fury, 1989). Näistä kulttielokuvista on tullut harrastajille keräilykohteita.
Muutama Hauerin kasarifilkka on julkaistu useampana kuin yhtenä versiona. Blade Runner on näistä tunnetuin (ks. Yksi elokuva – monta tarinaa, Episodi 7/2021), mutta nyt keskitytään harvinaisimpiin tapauksiin. Käsiin saatiin kahdesta elokuvasta kaksi erilaista julkaisuversiota. Nämä jos jotkin ovat jahtaamisen arvoisia!
Kamppailu erämaassa ja editointihuoneessa
Philippe Moran ohjaaman Kamppailu erämaassa -jännärin (A Breed Apart, 1984) valmistuminen oli kaikkea muuta kuin suunnitelmien mukaan sujunut projekti. Taustalla on itse asiassa niin uskomaton tarina, että siitä voisi tehdä oman elokuvan.
Elokuvaa tehtiin Pohjois-Carolinassa kevään 1983 aikana. Normaalien tuotantojen mukaisesti kohtaukset kuvattiin ei-kronologisessa järjestyksessä, ja niiden päätyttyä oli leikkausta vaille valmiina neljä isoa filmikelaa. Ne lähetettiin Los Angelesiin, mutta yksi niistä hukkui matkalla – eikä sitä löytynyt enää koskaan.
Noin 25 prosenttia kuvauksista, kohtauksia sieltä täältä, katosi siis tuhkana tuuleen. Noin kolmen miljoonan dollarin budjetilla toteutetun elokuvan työryhmällä ei kuitenkaan ollut rahaa lähteä tekemään uusintakuvauksia. Näin ollen leffaa alettiin leikata kasaan jäljelle jääneen kuvamateriaalin ympärille.
US-version lopussa Hauer puuskuttaa enemmän.
Valmiiseen 101-minuuttiseen elokuvaan jäi useita juoniaukkoja. Esimerkiksi Rutger Hauerin esittämän Jimin taustatarinaa raapaistaan vain parilla lauseella. Hän on vaimonsa ja lapsensa menettänyt Vietnam-veteraani, joka on jostain syystä muuttanut harvinaisten lintujen asuttamalle saarelle. Erakkomaisesti elävän Jimin ainoa ihmiskosketus on saaren kaupan myyjä Stella (Kathleen Turner), joka on päivänselvästi ihastunut häneen. Mies ei kuitenkaan anna mitään vastakaikua. Eräänä päivänä saarelle saapuu harvinaisia linnunmunia ryöväämään palkattu Mike (Powers Boothe). Tämän laittoman operaation aikana hän ehtii ihastumaan Stellaan samalla kun jännitteet lintuja suojelevan Jimin kanssa nousevat pintaan.
Elokuvassa on siis muutamia aukkoja kadonneiden otoksien johdosta. Erikoista vasta onkin se, että Yhdysvaltojen ulkopuolelle lähti elokuvan eri tavalla leikattu versio. Se on nelisen minuuttia jenkkiversiota lyhyempi, mutta mukaan sisältyy kuitenkin muutamia eksklusiivisia kohtauksia.
Eroavaisuudet alkavat heti alkutekstien jälkeen. 97-minuuttisesta euroversiosta on leikattu minuutin kestävä alkukohtaus, jossa Stella keskustelee metsästämään lähtevien Heweyn (Brion James) ja Charlien (John Dennis Johnson) kanssa. Tämän jälkeen hän leikkii poikansa Adamin (Andy Fenwick) kanssa ennen jälkikasvun säntäämistä koulubussin perään.
Noin kymmenen minuutin kohdalla esitellään Mike miestoimittajan haastatellessa häntä televisioon. Kohtauksesta on kummassakin versiossa eri otto. Dialogi on kuitenkin samaa hieman eri tavalla vain rytmitettynä.
Kun J. P. Whittier (Donald Pleasence) antaa Mikelle salaisen työtehtävän viitisen minuuttia myöhemmin, nähdään Maurice Gibbin musiikilla höystetty kohtaus, jossa seurataan Jimin arkea. US-versiossa hän menee kyläkauppaan. Siellä tulehtuneesta silmästä huolestunut Stella alkaa hoivata sitä. Tämä euroversiosta leikattu kohtaus kestää noin kaksi minuuttia.
20. minuutin kohdalla Mike ja Stella viettävät ravintolailtaa. Julkaisuissa käytetään täysin eri kamerakulmaa. US-versiossa tapahtumia näytetään huomattavasti enemmän katonrajasta, mikä näyttää varsin oudolta.
Puolen tunnin kohdalla Jimin ja Andyn polttopuunhakureissu alkaa US-versiossa Andyn ajaessa autoa. Jim kieltää häntä kertomasta asiasta äidilleen. Ajon aikana he näkevät Heweyn. Sen jälkeen tulee US-versiossa pariminuuttinen eksklusiivinen kohtaus. Siinä he täyttävät auton takalavan pätkityillä puilla, kunnes Andy havaitsee haavoittuneen peuran. Jim alkaa hoivata eläintä. Euroversiossa Andyn ja Heweyn kohtaaminen tulee vasta heidän palatessaan kotiin pienen lounastauon jälkeen.
Sammumiseen johtaneen ryyppyillan jälkeen tulee julkaisuissa toisistaan poikkeavat kohtaukset. Euroversiossa Jim lähtee kaupalle Miken jäädessä tutkimaan kotkan pesäpaikkaa. Kun Jim pääsee perille, on Stella kaupan ulkopuolella istuskelemassa. Aluksi he vaihtavat pari sanaa Mikestä. Sen jälkeen Jim maksaa aiemmin paikan päällä tapahtuneen tappelun tuoksinassa hajonneiden paikkojen korjauskustannukset. US-versiossa keskustellaan eri paikassa ja täysin eri asioista. Stella pyytää Jimiä koskettamaan häntä samalla kertoen, että haluaa olla tämän kanssa. Aristeleva Jim lähtee lopulta tilanteesta pois.
Vähän yli 50. minuutin jälkeen tapahtuneen punaniskojen epäonnistuneen yöhyökkäyksen jälkeen tulee US-versiossa 25-sekuntinen euroversiosta poistettu kohtaus, jossa Charlie saa syytteen taposta. Kohtaus on hyvin hätäinen ja ennen kaikkea irrallinen.
Tunnin jälkeen tulee US-versiossa minuutin mittainen kohtaus, jossa Amy (Jayne Bentzen) pyytää pomoltaan lisää aikaa selvittääkseen totuuden Mikesta. Tämä poisto on sinänsä erikoinen, sillä hetkeä myöhemmin tulee euroversiossa eksklusiivinen kohtaus, jossa Amy menee poliisiasemalle hankkimaan tietoja. Kumpikaan versioista ei siis tunnu tietävän sitä, pitäisikö tämän toimittajan puuhia seurailla vai ei.
Parisenkymmentä minuuttia ennen loppua nähtävän Jimin ja Stellan rakastelukohtaus on euroversiossa kymmenisen sekuntia lyhyempi. Poistoon joutui US-versiossa nähtävä hetki, jossa Jim imee Stellan varpaita. Kyllä, luit oikein.
Leffan ratkaisevassa loppukohtauksessa on pieniä eroja. Hetki, jossa Jim tähtää kiväärillä kallioseinämää laskeutuvaa Mikea, on euroversiossa kymmenisen sekuntia pidempi. Sen sijaan hetkeä myöhemmin on taas US-versio kymmenisen sekuntia pitempi aggressiivisen Jimin ihmetellessä veteen pudonneen Miken ajatuksenkulkua.
Juuri ennen lopputekstejä tulee vielä yksi muutos. US-versiossa Jim käynnistää auton ja on lähtemässä pois Amyn juostessa hänen perään. Jim pakittaa autonsa ja jää juttelemaan toimittajan kanssa. Tämän jälkeen molemmat versiot jatkuvat loppuun samankaltaisina.
Kummassakin julkaisussa on puolensa. Kokonaisuuden kannalta pitempi US-versio on kuitenkin parempi. Se on myös huomattavasti helpommin saatavilla.
Kuolemanottelusta toiseen
Australialais-yhdysvaltalaisena yhteistuotantona syntynyt, vuonna 1989 julkaistu Kuolemanottelu (The Salute of the Jugger) on karuun tulevaisuuteen sijoittuva toimintaleffa. Siinä Rutger Hauerin näyttelemän Sallow’n johdolla aavikkoa pitkin kulkeva ryhmä etsii kisaseuraa väkivaltaiseen joukkuepeliin. Hieman amerikkalaista jalkapalloa muistuttavassa pelissä ei ruhjeilta säästytä. Itseensä uskovan Sallow’n porukan tähtäimessä on ”liiga”, jota pääsee pelaamaan harvoissa viimeisissä suurkaupungeissa.
Leffasta tehtiin oma 92-minuuttinen The Blood of Heroes -niminen versio jenkkiyleisöä varten. Leikkaukset muuttivat elokuvan rakennetta melko isolla kädellä etenkin lopun suhteen.
Yksi US-version kummallisuuksista on ottelukohtauksien lyhennökset. Poistettu väkivalta ei ole mitenkään ylibrutaalia, mutta kohtauksien impaktissa menetetään melkoisesti. Leikkauksia on tehty useampaan otteluun.
Toinen erikoinen ratkaisu on parin kohtauksen väritys. Kansainvälisessä versiossa puolen tunnin jälkeen sateessa tapahtuva ottelu sekä hetkeä sen jälkeen tuleva Garin (Vincent D’Onofrio) ja Kiddan (Joan Chen) seksikohtaus ovat hyvin sinisävytteisiä; US-versiossa värit ovat normaalit.
Myös paria huomattavaa kohtausta ei US-versiossa nähdä. 160-sekuntinen poisto tulee 20. minuutin jälkeen erämaassa vaeltavan joukkueen törmätessä ajoneuvolla liikkuvaan ja veroja vaativaan kaksikkoon. 40. minuutin jälkeen tulee puolestaan 105-sekuntinen poisto: siinä joukkue katselee muiden ottelua todeten, että he ovat jo nyt yhtä hyviä kuin liigatason pelaajat. Edellisten lisäksi US-versiossa on useita muita lyhyempiä poistoja.
Mutta sitten se suurin eroavaisuus. Versioiden loppukohtaus on nimittäin täysin erilainen. US-versiossa viimeisen ottelun loputtua joukkue juhlii ja katselee toisiaan lopputekstien alkaessa rullata tapahtumien päällä. Sankarimainen ja nopea loppu siis. Kansainvälisessä versiossa tapahtumat jatkuvat vielä lähes kolme minuuttia. Mbulu (Delroy Lindo) kertoo Sallow’lle, että häntä pyydettiin jäämään liigapelaajaksi. Tämän jälkeen Gonzo (Max Fairchild) kysyy Lord Vlleltä (Hugh Keays-Byrne) tämän aikomuksista Sallow’n suhteen. Vllea ei kiinnosta, sillä hänen mukaansa Sallow ei tule loppuelämänsä aikana olemaan mitään muuta kuin pelkkä juggeri. Sitten näytetään liigassa pelaavaa Kiddaa, jonka jälkeen tapahtumat siirtyvät maan syvyyksistä ulkomaailmaan.
Auringon alla Gandhi (Gandhi MacIntyre) ja Sallow’n uusi partneri ovat eri mieltä siitä, saavatko he vastaansa uuden joukkueen. Pian joukko juggereita lähestyy heitä. Sallow sanoo partnerilleen, että tämän on pelattava heti ensimmäisessä ottelussa rajusti ja että hän tulee unohtamaan pelkonsa. Sallow katsoo heitä haastamaan tulleita juggereita, jonka jälkeen lopputekstit lähtevät rullaamaan.
Näihin onnellisiin tunnelmiin eivät kaikki versiot pääty.
Tökeröistäkin muutoksista huolimatta The Blood of Heroes ei ole missään tapauksessa huono versio. Kansainvälinen julkaisu on kuitenkin ehdottomasti se, joka kannattaa katsoa.
Rutger Hauer kuoli heinäkuussa 2019 75-vuoden ikäisenä. Hän ehti näytellä yli sadassa elokuvassa, joista etenkin moni 1980- ja 90-luvun tuotoksista on todella mainioita katsottavia. Lämmin suosittelu niin Hauerista pitäville kuin hänen elokuviinsa vasta tutustuville.
Miten nähdä artikkelin elokuvat?
Kamppailu erämaassa: Lyhennetty versio julkaistiin niin Suomessa kuin muualla Euroopassa vhs:llä. Euroopassa julkaistut dvd:t ja USA:n blu-rayt sisältävät elokuvan pitkän version; suomitekstejä ei kyseisissä julkaisuissa ole.
Kuolemanottelu on julkaistu alun perin ympäri maailmaa – poislukien Yhdysvallat – pitkänä Salute of the Jugger -versiona. Lyhyeen The Blood of Heroes -versioon törmää USA:n markkinoilla, mutta myös tanskalainen blu-ray/dvd-kombo sisältää sen teräväpiirtona. Samainen setti sisältää pitkän version dvd:llä. Suomitekstejä ei näillä levyillä ole, mutta se on siitä huolimatta julkaistu myös Suomessa elokuvapalvelu J. Suomalaisen toimesta.
Myös näistä Rutger Hauerin elokuvista on julkaistu erikoisversio
Kadun haukat (Nighthawks, 1981) on julkaistu useampana eri versiona. Yhdestä versiosta on poistettu kaksi musiikkikappaletta. Esimerkiksi Saksan Paragon Movies- ja Italian Pulp Video -blu-ray-julkaisuissa on Rolling Stonesin ja Keith Emersonin kappaleet vaihdettu geneeriseen taustamusiikkiin. Yhdysvaltojen Shout! Factory- ja Saksan Koch Media -julkaisuissa biisit ovat paikoillaan. Jälkimmäinen sisältää myös USA:n lyhennetyn televisioversion.
Lihaa ja verta -elokuvan (Flesh + Blood, 1985) Yhdysvaltojen alkuperäinen R-versio (126 min) oli lyhennetty. Kyseinen versio päätyi valitettavasti myös Suomen dvd-markkinoille. Pohjoismaiden ulkopuolella julkaistut dvd:t ja blu-rayt sisältävät elokuvan täyspitkän ja sensuroimattoman version (128 min).
Verinen viikonloppu (The Osterman Weekend, 1983) on julkaistu teatteriversion (103 min) lisäksi 117-minuuttisena Sam Peckinpah’s First Cut -versiona. Molemmat versiot löytyvät Ison-Britannian Anchor Bay -dvd:ltä ja Australiassa julkaistulta blu-raylta.
Fanien kannattaa kurkkia myös muille vuosikymmenille. Esimerkiksi Gestapon vihollinen numero 1 (Soldaat van Oranje, 1977) ja Saalistaja (Split Second, 1992) -elokuvista on olemassa useampia versioita.
Teksti: Tom Kajaslampi
