Boikottia huudetaan: Ryan Goslingin ja Emily Bluntin uutuusleffassa on läppä Johnny Deppin ja Amber Heardin väkivaltaisesta suhteesta

Uusi toimintakomedia on aiheuttanut kiivasta boikotointiliikettä jo ennen sen ensi-iltaa.

24.4.2024 19:31

Sosiaalisessa mediassa on loukkaannuttu, koska David Leitchin ohjaamassa sekä Ryan Goslingin ja Emily Bluntin tähdittämässä The Fall Guy -toimintakomediassa pilaillaan Johnny Deppin ja Amber Heardin turbulentin suhteen kustannuksella.

Alla spoileri elokuvasta.

Kohtauksessa nähdään Ted Lasso -tähti Hannah Waddinghamin hahmo astumassa sisään matkailuvaunuun, jossa on käyty kiivas tappelu. Hahmo heittää: ”Ihan kuin Amber ja Johnny olisivat olleet täällä äskettäin”, jolla viitataan entisen pariskunnan perheväkivaltasyytteisiin.

The Fall Guyn ensi-ilta on 26. huhtikuuta.

Twitterissä kerrottiin mielipiteitä tästä vitsistä. Alla myös leffan traileri.

YouTube video