The Dead Don’t Die on kepeä ja täynnä tähtiä: Bill Murray, joka viimein pistää Zombieland-kokemuksensa hyvään käyttöön, Adam Driver, Chloë Sevigny ja popjyrä Selena Gomez. Se nostaakin ajatuksena veden kielelle, varsinkin kun ottaa huomioon Cannesin viime vuosien avajaiselokuvien tason.
Mutta vaikka The Dead Don’t Die on ihan mukiinmenevä tapaus, se tuntuu jopa hitaammalta kuin monet Jim Jarmuschin aikaisemmat etanan vauhdilla etenevät elokuvat. Vitsit eivät aina osu, Sturgill Simpsonin teemalaulu mainitaan muutaman minuutin välein ja muutenkin koko hoito on niin sisäänpäin lämpiävä, että sen odottaa alkavan puhua itsekseen hetkellä millä hyvänsä.
Ei ihme, että lehdistönäytöksestä vaelsi ulos elokuvan hahmoilta vaikuttavia toimittajia – ilman mätänevän lihan hajua tosin. No, ainakin suurimmassa osassa tapauksia.
Kun tarina on täynnä George A. Romero -viittauksia, pikkukaupungin poliiseja, jotka törmäävät johonkin mitä eivät haluaisi käsitellä ja epäonniset siviilit kohtaavat epidemian kukin omalla tavallaan, kaikki tuntuu hyvin, hyvin tutulta.
– George oli oppaamme, tunnusti Jarmusch näytöksen jälkeen aurinkolasien ja hopeanvalkoisen hiuspilven alta.
– Arvostan todella häntä ja hänen zombejaan. Night of the Living Dead oli ensimmäinen näkemäni Romeron elokuva, ja tässä on todella paljon viittauksia siihen. Hän muutti käsityksiä zombeista ja hirviöistä yleensä, sillä useimmissa elokuvissa ne tulivat yhteiskunnan rakenteiden ulkopuolelta. Romeron zombit tulivat niiden sisältä. Ja mikä mielenkiintoisinta, myös ne ovat uhreja.
Vaikka Jarmusch tunnetaan parhaiten elokuviensa kotoisista kuppiloista ja tupakantumpeista, tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun hän leikittelee tuonpuoleisen kanssa. Jo Dead Manissa päähenkilö huutaa epätoivoissaan: ”En ole kuollut! Enhän?” Puhumattakaan vampyyrikeskeisestä Only Lovers Left Alivesta.
– Minulle Only Lovers Left Alive oli rakkaustarina. Vampyyrit olivat vain tietty vertauskuva. Tässä zombit symbolisoivat myös jotain. Halusin vältellä veristä splatterleffaa, minka vuoksi zombini ovat kuivia kuin tomu. Hoidin kaikki kamaluudet tarinan ensimmäisillä sankareilla, kahvizombeilla.
Niitä esittävät Jarmuschin oma kumppani Sara Driver sekä Iggy Pop, joka ei rehellisesti sanottuna vaadi paljon mielikuvituksen venyttämistä.
Mutta vaikka kuvat kovia kokeneesta Iggysta latkimassa kokonaista kahvipannullista pienen lihalla mässäilyn jälkeen ovat herkullisia, mukana on myös synkempi vire. Maailman hiljalleen murentuessa lemmikeitä on nimetty entisen puolustusministeri Donald Rumsfeldin mukaan.
– On kamala katsoa ympäristön tuhoutumista. Minua huolestuttaa kyvyttömyytemme käsitellä kaikkia elollisia uhkaavaa asiaa, mutta yritän pitää synkkyyden aisoissa, Jarmusch toteaa. – Kuten RZA:n esittämä hahmo, joka sanoo: ”Maailma on täydellinen. Arvosta sen yksityiskohtia.” On arvostettava pieniä hetkiä. Ilman vitsejä elämä olisi vaikeaa.
Niinhän se on, mutta aika ajoin on mukava nauttia pelottavista elokuvista. Etenkin paikassa, jossa yleensä päiden katkomista urakalla katsottaisiin pitkin nenänvartta.
– Fanitin ennemmin vampyyreja kuin zombeja. Lapsena katsoin pääasiassa Universalin hirviöelokuvia, mutta rakastan monia kauhuohjaajia. Eilen tapasin John Carpenterin JA Dario Argenton, Jarmusch kehuu ennen kuin antaa puheenvuoron Tilda Swintonille.
– Itse olen tutustunut lajityyppiin vasta viime aikoina, mutta muistan elävästi ensimmäisen kerran, kun Jim puhui tästä elokuvasta. Zombit mainittiin jo Only Lovers Left Alive -elokuvassa, ja muistan ajatelleeni kuvauksissa: ”Hmm, lyön vaikka vetoa, että hän tekee seuraavaksi zombielokuvan.”
Niin kuin tekikin. Entä sitten Bill Murray?
– Minua pelottaa Cannes, hän murahtaa.
Niin meitä kaikkia, Bill. Niin meitä kaikkia.
Finnkinon levittämä The Dead Don’t Die tulee Suomessa ensi-iltaan 23. elokuuta.
(EPISODI/Marta Bałaga, Cannes)