Cate Blanchett puolustaa näyttelijöiden oikeutta näytellä seksuaalivähemmistöön kuuluvia hahmoja

Blanchett otti kantaa.

The Guardian uutisoi, että näyttelijä Cate Blanchett otti kantaa porua herättäneeseen aiheeseen, ettei heteronäyttelijöillä olisi asiaa näytellä homoseksuaalisia tai seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvia hahmoja. Blanchett kertoi ”taistelevansa kuolemaan asti” aiheesta, jos tarpeen.

Esimerkiksi Scarlett Johansson luopui transnaisen roolista viime heinäkuussa roolituksesta syntyneen kohun seurauksena. Blanchett on sitä mieltä, että hyvä näyttelijä kykenee muodostamaan syvän siteen roolihahmoon siitäkin huolimatta, ettei näyttelijällä ja roolihahmolla olisi jaettuja kokemuksia. Se määrittää hänen mukaansa näyttelijäntyön.

”Taistelen kuolemaani asti oikeudesta lopettaa epäusko ja näytellä rooleja omien kokemusteni ulkopuolelta”, Blanchett sanoo. Hänen mukaansa kaikella on puolensa, mutta ei pidä luulla, että vain tietyillä ihmisillä voi olla syvällinen suhde hahmoihin, koska hahmon kokemukset ovat lähellä näyttelijän omia kokemuksia.

Hollywoodin ennakkoluulo homoseksuaaleja kohtaan on silti todellinen ongelma. Jopa 52 heteronäyttelijää on ollut ehdolla Oscar-palkintoon homoseksuaalisen hahmon näyttelemisestä. Esimerkiksi Ian McKellen on ollut yksi kovaäänisimmistä kriitikoista, kun hän huomautti ettei yksikään avoimesti homoseksuaali mies ole voittanut parhaan miespääosan Oscaria, vaikka heteronäyttelijät ovat vieneet pystit kotiin LGBT-rooleista. Esimerkkeinä Tom Hanks Philadelphiasta ja Sean Penn Milkistä.

Kuva elokuvasta Blue Jasmine

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut