Chris Evansilla oli ongelmia herkkujen kanssa Veitset esiin -kuvauksissa – Rian Johnson pyysi anteeksi

Oli varmaankin suloista tuskaa.

27.2.2020 11:03

Näyttelijän työ saattaa vaikuttaa hohdokkaalta, mutta kuvauspaikalla totuus on usein toinen. Ohjaaja Rian Johnson kertoi yhden esimerkin Veitset esiin – kaikki ovat epäiltyjä -elokuvan kuvauspäivältä.

Johnson laittoi Chris Evansin syömään belgialaisia keksejä, joiden valmistuksessa oli käytetty runsaasti voita. Hän valitsi ne ulkonäkönsä vuoksi – Johnsonista ne näyttivät hienoilta.

Hänestä tuntuu nyt kuitenkin pahalta, että halusi Evansin syövän niitä.

– Chris-parka. Aina kun näet näyttelijän syövän kohtauksessa ruokaa, häntä tulee sääliä, koska he ovat syöneet sitä ruokaa koko päivän. Kurkku tuntuu siltä, kuin se olisi vuorattu voilla. Chris mässytti näitä pitkin päivää, joten minusta tuntuu pahalta hänen puolestaan, Johnson sanoi.

Evans on joutunut toki kärsimään aiemminkin kuvauksissa. Marvel-elokuvissa näytellessään hänen piti viettää kuumina päivinä tuntikausia Captain America -asussaan. Tiettävästi ne ajat ovat jo ohi, sillä hänen ei odoteta enää palaavan rooliinsa Marvel-elokuvissa.

Johnson paljasti myös, että Apple ei salli elokuvapahisten käyttävän heidän puhelimiaan. Tästä voikin ehkä jatkossa päätellä leffojen juonikuvioita etukäteen.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa