Daisy Ridley paljastaa, ettei hän ole saanut töitä Star Warsin jälkeen: ”Kukaan ei halunnut palkata minua”

Kumma juttu.

31.8.2020 20:01

Independent uutisoi, että Star Wars -elokuvissa Reytä näytellyt Daisy Ridley ei ole pahemmin saanut töitä suurfranchisen jälkeen.

Ridley kertoi, että sai muutamia roolitarjouksia tämän vuoden alussa, mutta koekuvaukset eivät kantaneet hedelmää. ”Kukaan ei halunnut palkata minua… Oli oikeasti kasoittain juttuja joiden koekuvauksissa kävin alkuvuonna, mutta en saanut niistä mitään.”

Tosin Ridley näki tilanteessa myös hyvää: Star Wars oli valtava puristus ja töiden saannin hankaluus ja karanteeni antoi hänelle aikaa prosessoida Reyn roolin loppua. Hän on saanut pari ääniroolia, ja vuonna 2021 julkaistaan näillä näkymin viimein elokuva Chaos Walking, jota hän ja Tom Holland kuvasivat vuosia sitten.

Chaos Walking saatiin valmiiksi jo vuonna 2017, mutta kiireet Star Warsin ja Spider-Manin kanssa venyttivät mahdollisuuksia tehdä uusintakuvauksia.

Lisää luettavaa