Star Warsin Daisy Ridley oli menettää roolinsa Game of Thrones -sarjan näyttelijättärelle – kuuden kuukauden vuoristorata päättyi huonosti

Epätietoisuus voi syödä ihmistä.

Daisy Ridleyn pesti Star Warsissa ei ollut läpihuutojuttu. Rooliin pyrki useampikin näyttelijä – yksi heistä oli Jessica Henwick.

Henwick muistetaan muun muassa Nymeria Sandin roolista Game of Thrones -sarjassa. Hnellä on myös hahmo näyteltävänään tulevassa Matrix 4 -elokuvassa. Tähti nähtiin niin ikään Marvelin Iron Fist -sarjassa.

Henwickin rupeama ei ollut helppo, sillä J.J. Abramsin päätöksenteko näyttelijän valitsemisessa kesti ainakin kuusi kuukautta.

Tähti yritti olla suhtautumatta rooliin tunteellisesti, mutta niin pitkän soutamisen ja huopaamisen jälkeen hän auttamatta halusi pestin – siitä oli tullut hänelle ajan myötä tärkeä. Kun hän ei saanut roolia, hän oli ainakin hetken aikaa henkisesti rikki. Henwick sai kuitenkin Jess Pava -lentäjähahmon näyteltäväkseen.

Muita harkinnan alla olevia näyttelijöitä olivat ainakin Jennifer Lawrence, Saoirse Ronan sekä Elizabeth Olsen.

Lähde: Cheat Sheet, Cheat Sheet

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut