Daniel Day-Lewisin uutuuselokuva sai näyttelijän jäämään eläkkeelle – ”En edes tiennyt aikovani lopettaa”

Phantom Thread on mestariohjaajan ja näyttelijälegendan toinen yhteistyö.

29.11.2017 17:30

Paul Thomas Andersonin (Magnolia, There Will Be Blood) käsikirjoittama ja ohjaama Phantom Thread tulee näillä näkymin jäämään Daniel Day-Lewisin (Lincoln, There Will Be Blood) viimeiseksi elokuvarooliksi. Palkittu näyttelijä on aiemminkin puhunut lopettavansa näyttelemisen, mutta tällä kertaa tunne on voimakkaampi ja päätös selkeämpi.

”Ennen elokuvan tekemistä en edes tiennyt aikovani lopettaa näyttelemisen”, Day-Lewis sanoo W:n haastattelussa.

”Paul ja minä nauroimme jatkuvasti ennen elokuvan tekemistä. Ja sitten kumpikin meistä lopetti nauramisen, koska ylitsevuotava suru valtasi meidät. Se tuli yllätyksenä: Emme olleet älynneet, mille olimme antaneet elämän. Sen kanssa oli vaikea elää. Ja on edelleen”, näyttelijä paljastaa.

Day-Lewis sanoo, ettei tiedä, mitä aikoo tehdä seuraavaksi. Näin ollen huhut näyttelijän ryhtymisestä muotisuunnittelijaksi voitaneen heittää romukoppaan. Toimetta mies ei kuitenkaan aio jäädä, vaan pitää itsensä kiireisenä jonkin harrastuksen tai työn parissa.

”Olen koko elämäni jauhanut, miten minun pitäisi lopettaa näytteleminen, enkä tiedä, miksi tämä kerta oli erilainen, mutta se tunne otti minusta vallan ja muuttui pakkomielteeksi. Se oli jotain, mitä minun oli tehtävä.”

”Nyt haluan tutkia maailmaa uudella tavalla”, Day-Lewis kertoo.

Phantom Thread kertoo Reynolds Woodcock -nimisestä arvostetusta vaatturista, jonka kädenjälki näkyy kuninkaallisten, elokuvatähtien ja muiden silmäätekevien päällä. Eräänä päivänä järjestelmällinen ja hallinnassa oleva Woodcock tapaa kuitenkin naisen, jonka rakkaus suistaa miehen elämän raiteiltaan.

Lisää luettavaa