Danny Boylen lähtö tulevasta 007-seikkailusta saattaa ajaa leffan kaaokseen – koko tuotanto uhattuna

Ohjaaja Danny Boyle jätti tulevan James Bond -seikkailun taiteellisten erimielisyyksien takia.

22.8.2018 21:01

Danny Boylen lähtö tapahtui melko äkillisesti, joten sillä saattaa olla vaikutuksia koko elokuvan tuotantoon. Kuvauksiin on aikaa vain kolme kuukautta, joten ensi-iltapäivää ja kuvauksia luultavasti siirretään.

Boylen lähtö saattaa vaikuttaa myös Daniel Craigiin. Onko tähdellä vapaata aikaa kalenterissa, kun uusista kuvauksista päätetään? Onko hänellä enää edes kiinnostusta, koska Boyle ei ohjaa elokuvaa?

Hollywoodin sisäpiiriläiset epäilevät erimielisyyksien nousseet käsikirjoituksen takia, jonka Boyle kirjoitti pitkäaikaisen kirjoituskumppaninsa John Hodgen kanssa.

Boyle suostui ohjaajaksi vain sillä ehdolla, että saa itse kirjoittaa myös käsikirjoituksen. Kuusi 007-leffaa kirjoittaneilla Neal Purvisilla ja Robert Wadella oli jo käsikirjoitus valmiina, mutta se hylättiin Boylen takia.

Boylen ja Hodgen käsikirjoituksen uskotaan olleen liian erilainen, jotta se olisi sopinut Bond-maailmaan. Pääpahiksena olisi ollut venäläinen roisto (mikä on melko huono valinta nykyisen geopoliittisen tilanteen kannalta), ja Boyle itse vihjaili, että leffassa olisi käsitelty Metoo- ja Timesup-teemoja. Nykypolitiikkaa siis.

Tämä aiheuttanee koko tuotannon uusimisen, vaikka aikaisempaa käsikirjoitusta käytettäisiinkin. Tämä saattaa siis merkitä, että elokuvan ensi-ilta siirtyy jopa vuodelle 2020, joten Craig tuskin on enää mukana.

Boylen korvaajiksi on mietitty muun muassa Christopher Nolania, Christopher McQuarrieta ja Susanne Bieriä.

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia