Diego Luna kommentoi Star Wars: Rogue One -elokuvaa – ”Olin pettynyt”

Epäilemättä oli katkeransuloista.

15.7.2019 00:03

Kun Star Wars: Rogue One -elokuva julkistettiin tehtäväksi, moni ajatteli siitä pessimistisesti. Olihan The Force Awakens jo saanut ristiriitaisen vastaanoton.

Huolimatta muutamamista rakenteellisista ongelmista, Rogue One onnistui kuitenkin viihdyttämään ja tuomaan edes hitusen Star Wars -taikaa valkokankaille. Se saikin lopulta varsin hyvän vastaanoton faneilta.

Elokuvassa näytellyt Diego Lunakin piti elokuvasta. Hän kuitenkin pettyi sen loppuratkaisuun.

– Kun näin elokuvan ensimmäisen kerran, olin pettynyt lopussa. En elokuvan vuoksi, Luna pohjusti.

– Tajusin, että hahmo jota rakastin sekä universumi josta välitin oli sitten siinä. Uskon, että elokuvamme sävy tekee kunniaa tämän (elokuva) universumin parhaimmille hetkille, Luna jatkoi.

Luna kertoi lisäksi Star Wars -elokuvien säväyttäneen häntä enemmänkin.

– Ne elokuvat tekivät minuun syvän vaikutuksen. Niin yleisönä kuin elokuvantekijänäkin, Luna mietti.

Luna saa onnekseen kuitenkin palata vielä Star Wars -universumiin. Hänelle on luvassa oma tv-sarja Disney Plus -palvelussa.

Uusimman Star Wars -trilogian viimeinen osa The Rise of Skywalker ilmestyy joulukuussa tänä vuonna.

Lähde: Cinema Blend

Lisää luettavaa