E.T.-elokuvan lapsitähti (Elliott) pidätettiin – joutui putkaan

Nyt ei mennyt putkeen.

23.10.2019 16:03

Monet muistavat E.T.-elokuvan lapsitähden Henry Thomaksen, 48. Hän esitti leffassa pääosaroolia (Elliott).

Näyttelijä pidätettiin maanantaina Oregonissa, Yhdysvalloissa. Poliisille ilmoitettiin autosta,  joka oli pysähtynyt risteykseen. Ratin takaa löytyi sammunut Thomas.

Näyttelijää epäillään rattijuopumuksesta – ei ole varmuutta, joiko hän alkoholia vai käytti huumeita. TMZ-julkaisun mukaan autossa ei tuoksunut alkoholi.

Thomas pidätettiin ja vietiin putkaan, josta hän pääsi vapaaksi seuraavana aamuna.

Viimeisin merkittävä rooli Thomaksella on Netflix-sarjassa The Haunting Of Hill House. Alla Thomaksen pidätyskuva.

Lähde: Metro

Lisää luettavaa