Ihmeotukset ja niiden olinpaikat 3 on viivästynyt pitkään, mutta nyt kuvaukset ovat lopultakin alkaneet. Eddie Redmayne on ollut jo paikan päällä, mutta kaikki ei ole niin kuin ennen. Syy juontaa tietysti koronaviruspandemiaan.
– Olemme kuvanneet kaksi viikkoa. Kyseessä on ihan uusi tapa toimia. Se on kokonaan uusi normaali. Testausta usein, hengityssuojaimia. Mietin itse asiassa, vaikuttaisivatko maskit jollain tapaa luovuuteen, Redmayne sanoi.
Näyttelijä oli pohtinut, vaikuttaako hengityssuojaimet negatiivisesti ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Hän pelkäsi tietynlaisen kipinän jäävän pois hengityssuojainten vuoksi.
Heinäkuussa Warner Bros kertoi studion ottavan käyttöön tiukat toimintatavat pitääkseen näyttelijät ja kuvausryhmät turvassa koronalta. Turvatoimista huolimatta esimerkiksi Robert Pattinson sairastui koronaan Batman-kuvausten jo ehdittyä alkaa.
Tiettävästi Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvasarjan seuraavassa osassa matkataan Tylypahkaan. Ja jotain suurta on huhutusti tapahtumassa. Leffan on määrä saada ensi-iltansa marraskuussa 2021.