Ensimmäisenä kuussa -leffan rannekoruhetki mietityttää – kävikö tosiaan niin oikealla kuulennolla?

Onko asiasta varmuutta?

12.10.2018 06:00

Ensimmäisenä kuussa elokuva kertoo ensimmäisestä kuulennosta. Ryan Gosling esittää siinä itse Neil Armstrongia, ensimmäistä ihmistä Kuun kamaralla.

Elokuvassa on yhtenä punaisena lankana Armstrongin kaksivuotiaan tyttären kuolema. Läpi elokuvan Armstrong kantaa mukanaan tyttärensä rannekorua – jopa Kuuhun saakka. Siellä hän heittää sen jättimäiseen kraateriin ennen paluutaan kotiin Maapallolle.

Onko tarina totta? The Wrap -julkaisun mukaan kukaan ei tiedä varmuudella. Armstrong ei väitetysti koskaan puhunut asiasta, mutta hänen siskonsa uskoi hänen jättäneen rannekorun Kuuhun. Armstrong vietti 11 minuuttia Kuussa yksin, eikä kukaan ole varma, mitä hän tuona aikana teki.

Armstrongista kirjan kirjoittanut James R. Hansen on sillä kannalla – perustaen väitteensä lukuisiin haastatteluihin – että Armstrong ehkä jätti jotain henkilökohtaista Kuuhun.

Ensimmäisenä kuussa on nähtävissä parhaillaan elokuvateattereissa.

Lähde: The Wrap

Lisää luettavaa